Kun kuningas aamulla näki, että poika oli tämänkin työn täyttänyt, ei hänen suuttumuksensa tuntenut mitään rajoja. Hän sanoi pojalle:
— Koska sinä olet niin voimallinen ja niin kaikki tietäväinen, niin tulee sinun hankkia minulle ne avaimet, jotka isäni isävainajan aikana katosivat, ja joita turhaan siitä asti on etsitty. Jollet niitä minulle tuo, niin kuolema sinut kohtaa.
Poika palasi nuoren vaimonsa luo ja sanoi:
— Nyt tuho minun tielleni tuli. Kuningas vaatii minua tuomaan hänelle ne avaimet, jotka hänen isänsä isävainajan aikana katosivat.
— Heitä pois tuo murheellinen muotosi, sanoi silloin vaimo. Aamulla nouse harmaan ratsuni selkään, se sinut vie sinne, minne avaimet ovat kätketyt. Kun heponi pysähtyy erään kirkon eteen, niin aukeavat sen ovet itsestään. Sen kirkon peräseinällä ovat nuo etsityt avaimet. Mene kirkkoon ja ota ne, mutta elä palatessasi katso taaksesi.
Kauas monien maiden taakse vei harmaa hevonen pojan. Kun se erään kirkon eteen pysähtyi, niin ovet aukenivat itsestään, ja poika näki kirkon peräseinällä nuo etsityt avaimet.
Poika astui ovesta sisään. Jo oli hän ottanut avaimet ja jo läheni kirkon ovea, kun hän kuuli kirkon haltijan takanaan huutavan:
— Poika, mitä sinä teit? Elä mene, sinä jotakin veit!
Silloin poika katsahti taakseen, mutta vaipuikin samassa tiedottomana maahan. Siinä kaatuessaan kirposi avainkimppu hänen kädestään ja lensi oven ulkopuolelle, jotenka haltija ei sitä saanut takaisin. Hevonen sieppasi edestään maasta avaimet suuhunsa ja laukkasi takaisin pojan kartanolle, jossa hän antoi ne emännälleen.
Avaimet saadessaan tiesi nuori vaimo onnettomuuden kohdanneen hänen miestään tämän ollessa avaimia noutamassa. Hän vei kimpun kuninkaalle ja sanoi: