Jo häämöitti kaukaa loistava linna. Kristallista oli se veräjä, joka linnan puistoon johti ja jalokivet kimaltelivat siinä. Kun poika oli veräjästä tullut puistoon ja näki linnan edessään, niin tiesi hän tulleensa Jumalan asunnolle. Ja Jumala astui häntä vastaan ja sanoi:
— Minä tiedän, miksi olet minun luokseni tullut ja minä tahdon sinun toiveesi täyttää, niinkuin sinulle vaimonkin annoin, kun sitä minulta rukoilit.
Ja Jumala astui puistostaan ja vei pojan sinne, missä portaat johtivat alas Tuonelaan. Kun he olivat ensimäiset portaat astuneet, niin tulivat he toisille ja yhä synkemmäksi muuttui kaikki heidän ympärillään. Mutta kun he kolmannet portaat olivat astuneet, niin tulivat he jylhään seutuun, ja poika näki tulen loimuavan pimeydessä. Kun he lähemmäksi astuivat, näki poika suuren rovion, jossa liekit leiskahtelivat palavassa tervassa. Ja tämän tulen yläpuolella pyöri suuri pyörä.
Silloin Jumala sanoi:
— Taukoa, heitä pyörintäsi.
Ja kun Jumala sen sanonut oli, niin taukosi tuo vinha pyörintä, ja kuninkaan isä tuli pojan luo.
— Minä tiedän poikani lähettäneen sinut luokseni, sanoi hän.
Kun hän oli poikansa kirjeen lukenut, niin itki hän katkerasti ja sanoi:
— Huonoilla teillä vaeltaa minun poikani. Millä minä hänelle varoituksen antaa taitaisin?
— Kirjoita hänelle kirje, sanoi Jumala.