— Otat minut vaimoksesi.
— Se on helpommin sanottu kuin tehty. Onko se niin varmasti sanottukaan, että minä sinusta huolin.
— Luuletko jostain paremman saavasi?
— Sitä en luule, mutta ei minun tarvitse jokaistakaan ottaa, joka tupaani tulee.
— Minä menen sitten pois, sanoi nainen ja meni ovea kohden.
— Elä siinä nyt sillä lailla hätäile, sanoi mies. Tuumitaan ensin asiaa.
— Mitä tuumimista siinä on. Otatko minut vai etkö ota?
— Pitääkö minun nyt siihen heti paikalla vastata? Eihän se naiminenkaan mitään hätiköimistä ole.
— Minä olen jo siksi kauan ollut täällä, että tiedäthän sinä, mihin minä kelpaan.
— Kyllähän minä sen tiedän, mutta anna minun nyt sentään ajatella tätä asiaa.