Heti lähdettiin hakemaan ja aivan oikein, hevoset löytyivät siitä paikasta, jossa ukko oli sanonut niiden olevan. Linnan herra maksoi ukolle hyvät palkinnot, ja iloisena tämä palasi kotiaan.
— Sanoinhan minä sen, että kyllä sitä rahaa aina saa, kun osaa hommata, sanoi akka ukolleen. Nyt meillä on kaikellaista hyvyyttä ja voimme elää lellottaa aivan herroiksi.
Tyytyväinen oli ukkokin, arvaahan sen, suunsoitolla ansaittuaan itselleen hyvän toimeentulon.
Katosipa sitten linnan herran tyttären sormus. Se sormus oli hyvin kallis, se kun oli koristettu kaikenlaisilla ulkomaankivillä. Linnan herra lähetti heti ukkoa noutamaan, jotta tämä hänelle ilmaisisi, missä sormus oli.
Niin hän palasi kotiinsa ja sanoi vaimolleen:
— Siinä sitä nyt ollaan! Kyllä minä arvasin, että ei tämä lopulta hyvin pääty. Mistä ihmeestä minä sen sormuksen hankin?
— Kyllä aina jonkin keinon keksii, kun ajatusaikaa saa.
Ukko tuli linnaan ja linnan herra kysyi heti:
— Voitko hankkia takaisin minulle sormuksen, jonka tyttäreni on kadottanut?
— Voihan tuota koettaa, sittenhän nähdään, kuinka käy, sanoi ukko. Antakaa minulle viikkokausi aikaa miettiäkseni.