— Kyllähän se sellainen aina lopulta selviää, vastasi ukko. Minä olen tässä salaisia tiedustellut ja olen saanut ilmi, että sen sormuksen pitäisi olla tuon kanan vatsassa.
— Eihän kana paljoakaan maksa, sanoi linnan herra. Kyllä sen aina voi vaikka koetteeksikin tappaa.
Kana tapettiinkin ja sieltä sen vatsasta sormus löydettiinkin. Silloin linnan herra palkitsi ukkoa runsaasti, ja iloisena läksi tämä kotiaan. Ja kun hänellä nyt oli kaikenlaista hyvyyttä, rakensi hän itselleen oikein komean talon ja eli siinä akkoineen suruttomia päiviä.
Sillä linnan herralla oli toinen linna vieraalla maalla, mutta sen olikin toinen herra ottanut haltuunsa, eikä millään ehdolla luovuttanut takaisin. Olihan sitä koetettu valloittaa, mutta turhaan olivat ne hommat menneet. Silloin johtui linnan herran mieleen, että ehkä tuo ukko voisi linnan hänelle hankkia takaisin. Hän lähetti ukon luo sananviejät ja käski hänen tulemaan luokseen.
— Minnekäs minua nyt taas tarvitaan? kysyi ukko.
— Sotaanhan sinut aijotaan lähettää, vastasivat noutajat.
Silloin ukko tuli onnettomaksi ja sanoi akalleen.
— Se siitä nyt tuli! Sinä tahdoit itsellesi rikkautta, ja nyt saan sen kaiken hengelläni maksaa. Kyllä pää minulta nyt menee aivan järkiään.
— Elähän siinä ruikuta, sanoi akka. Kyllä tästä aina jollain tavoin suoriudutaan.
Ukko meni linnan herran luo. Tämä sanoi hänelle: