— Se nyt on ihme ja kumma, sanoi ukko itsekseen. Tässä minä nyt olen kaikin keinoin koettanut päästä sitä linnaa pakoon, ja eikös mitä, siinä se tulee aivan nenän eteen. Niin kiukuttaa, että ei tiedä, mitä sanoisi.
Ja ukko heitti risukimpun selästään veteen. Nähdessään sen, noudattivat sotilaat ukon esimerkkiä. Ja kun heitä oli suuri määrä, niin syntyi siitä oikea silta lahden poikki linnaan asti. Silloin sotilaat ihastuivat.
— Tämä ei olekaan mikään tyhmä ukko, sanoivat he. Kyllä se mies keinot keksii. Ilman häntä olisimme nyt menneet kiertämään lahtea, ja se olisi kestänyt pitkän aikaa. Nyt päästään suoraa tietä linnaan.
He jäivät sillalle kaloja onkimaan ja saivat lahdesta kaikellaista kalaa, suurta ja pientä. Ukko meni linnan portin pieleen, laittoi siihen pienen tulen ja rupesi lakissaan kaloja keittämään. Toiset tekivät niinkuin ukkokin, ja pian oli linnan ympärillä illan hämärässä suuri määrä pieniä tulia.
Siinä ukon keittäessä tuli linnan portin alatse pieni koira, sellainen rakki, ja nappasi ukon lakista kalan. Ukko sieppasi kekäleen ahdistaen sillä rakkia. Esimerkkiä noudattaen sieppasivat kaikki sotilaat kekäleet käsiinsä.
Se kun linnasta nähtiin, syntyi siellä tavaton pelko ja kauhistus, kun linnan ympärillä oli sellainen tulikehä. Linnan herra tuli ukon luo ja sanoi:
— Elä hyvä mies linnaa meiltä polta, kyllä me vähemmälläkin suostumme antamaan linnan sinulle.
Hän antoi linnan kaikki avaimet ukolle, joka näin oli huomaamattaan linnan valloittanut.
Ukko palasi sinne kotikyläänsä, antoi avaimet linnan herralle ja sanoi:
— Herra ottaa nyt vastaan! Tässä ne avaimet olisivat. Se linna on nyt otettu takaisin!