Jollei Matti siten olisi kuollut, kuka tietää miten rikkaan miehen olisi käynyt.
VALKEUDEN MAA.
Valtias kuuluisa ja mahtava tahtoi kerran saada tiedon siitä, kuinka laaja oli maan piiri, kuinka kauas ulottui aaltoileva meri ja missä oli se seutu, jossa aurinko käy levolle meren syliin.
Hän varusti purren, johon hän palkkasi kaksitoista urhoollista, kaikkia vaaroja ja vastuksia pelkäämätöntä miestä ja lähetti heidät etsimään maailman äärtä.
Purjeet pullistuivat tuulessa, kun nämät miehet läksivät retkelleen. Toista kymmentä vuotta he yhä suoraan jatkoivat matkaansa meren tummaa tietä pitkin. Ja kun he olivat kulkeneet jo pitkän matkaa, yllätti heidät ikuinen pimeys, niin synkkä ja loppumaton, että pienintäkään valon välkettä ei ollut missään.
Hiljaa keinui pursi mustilla laineilla, kunnes äkkiä vienoinkin viima taukosi ja hiljaisuus aivan loppumaton ja suuri, syvä ja kaikki verhoava oli heidän ympärillään.
He huomasivat eksyneensä äärettömyyteen.
Silloin laivan päällysmies sanoi merimiehille:
— Harhaan olemme tulleet, eikä missään näy meille pelastuksen tietä. Missä olemme, missä maan ääressä, kuka sen sanoa voi. Mutta ehkä on ranta meidän lähellämme, vaikka emme sitä pimeyden tähden eroita. Siksi irroittakaamme purtemme jälessä oleva pienoinen venhe, ja menköön kuusi meistä etsimään maan perustaa jalkainsa alle. Täällä me toiset odottakaamme, ja ett'eivät he eksyisi meistä pimeässä, otan minä renkaan ja siihen lyön. Niin loitos saattavat he mennä kuin renkaan kilahdus kuuluu.
Tätä neuvoa noudattaen astui kuusi miestä venheeseen ja sousi purren luota pois. Ja heidän hiljaisia vesiä soudellessaan, antoivat he aina tuon tuostakin airojen levätä kuunnellakseen, kuuluiko renkaan helähdys.