— Me emme anna Arvidin sillä tavoin riistää meiltä ainoata hienoa naisseuraa, mikä meillä voi olla täällä Sysmässä, sanoi Erik.
— Ei, ei, sanoi Aksel. Me tulemme usein tänne tästälähin, siitä voit olla varma!
— Tulkaa milloin tahdotte, sanoi Arvid. Samapa se minusta.
— Elkää välittäkö mitään hänen puheistaan, sanoi Brita hiljaa Erikille. Mieheni on hyvin mustasukkainen. Hän oikein puhisee joka kerta, kun vain joku lähenee minua.
Arvid oli katsellut, miten kaikki hyörivät Britan ympärillä, ja äkkiä sai hänessä tavaton raivo vallan. Hän hyppäsi korkealle ilmaan ja huusi:
— Ulos joka sorkka minun talostani! Nyt suorinta tietä pellolle tai näette, kuinka mennään ovesta ilman jalkojakin!
Kaikki tuvassa-olijat katsoivat ällistyneinä Arvidiin ikäänkuin siihen, joka äkkiä saa raivokohtauksen.
— Nyt tämä leikki saa jo loppua, sillä jos tätä jatkuu vielä vähänkään aikaa, niin saan hakea järkeni palasia jostain tuolta lantatunkiolta. Ettekö te näe, ettei hän ole mikään nainen? Oletteko niin perin hassuja, ettette näe, miten teitä petkutetaan!
Pelästyneinä pakenivat kaikki pois tuvasta, ja hölmistyen omaa kiukkuaan seisoi Arvid keskellä tuvan permantoa. Mutta Brita juoksi ovelle ja huusi pihalla oleville:
— Tervetuloa viikon päästä taloon. Elkää säikähtykö, kyllä se menee ohitse. Minun mieheni on toisinaan raju.