— Ne molemmat vanhat herrat ovat tänne tulossa, tuolla astelevat rannasta päin taloon, ovat varmaankin soudattaneet itsensä tänne niemeen.
— Mitä kummaa ne nyt taas tänne tulevat? huudahti Arvid.
— Sitä talon rouvaahan ne tulevat höynäämään.
— No, kylläpä sitten ymmärrys näyttää kokonaan olevan kadonnut Sysmästä, kun he niin erehtyvät tuosta naisen vaatteissa liikkuvasta pojasta, että kiertelevät taloa kuin koirat maaliskuussa. Luulisi oikean miehen haistavan, missä nainen on.
Arvid meni pihalle vastaan ottamaan vieraitaan, jotka heleä puna kuihtuneilla poskillaan, äänessä nuorekas kilahdus ja ruumis sätkähdellen teeskenneltyä nuoruutta lähestyivät pihamaata. Katsellessaan heitä Arvid oli sielussaan huvitettu. Hän huomasi, miten naurettavia nämä miehet olisivat olleet siinäkin tapauksessa, että tuo talon nuori emäntä todellakin olisi ollut nainen. Hänen mielestään olivat nuo ukot niin perin naismaisia halussaan keikailla. Ja hän tahtoi oikein runsaasti heitä kurittaa. Hän alkoi heidän kanssaan puhelun kaikista maailman asioista ja häntä huvitti suuresti nähdä, miten nämä miehet tulivat yhä levottomammiksi ja kärsimättömämmiksi. Lopulta Erik kysyi:
— Kai talon rouva on kotona?
— Kotona hän on talon askareissa, sanoi Arvid. Minä menen hänet noutamaan.
Arvid tuli Britan luo, joka paraillaan puheli haavurin kanssa.
— Siellä ne vanhat haaskat, jotka sinua niin silmittömästi ihailevat, ovat tuvassa, sanoi hän. Tule heidän luokseen, jotta saat pitää heitä pilkkanasi.
— Mene edeltäpäin, sanoi Brita. Minä järjestän päähinettäni hiukan, jotta eivät huomaa minun lyhyttä tukkaani.