— Sano se, ja minä noudatan sinun neuvoasi ja teen ihan kaiken, minkä sinä käsket. Ja minä möyryän ja ponnistan niin, että paikat tärisevät, kunnes olen sellainen kuin tahdot. Minä otan sinut esimerkikseni ja koetan muodostua sinun mukaasi.
— Kuule siis! sanoi Brita, ja hänen äänensä oli ihmeellisen heleä. Anna minun olla naisen puvussa ja koeta ajatella, että minä olen tuo sinun rakkaasi. Joka kerta, kun sinä olet toisenlainen kuin sinun tulisi olla, sanon minä sen sinulle.
— Sinä arvelet, että minun tulisi olla siis samassa roikassa kuin nuo kaksi puolihassua herraa?
— Sitä en tarkoita, vaan että sinä olisit minulle aivan sellainen kuin olisit tuolle tytölle, jos hän olisi vaimosi, yhtä kunnioittava ja yhtä hyvä.
— Etkö sinä keksi mitään muuta keinoa kuin tuon? Eikö sellaisista varsinaisista saarnoista olisi enemmän hyötyä?
— Minä en usko tuollaisiin saarnoihin. Eihän hevonenkaan opi, jos sille vain puhuu, satula sille on pantava selkään.
— Pane sitten satula minun selkääni, minä tottelen. Ja jos vikuroitsen, niin lyö oikein tuntuvasti piiskalla. Kyllä tämän ratsun nahka kestää.
Ja Arvid tarttui lujasti molemmilla käsillään Britan olkapäihin ja ravisti häntä.
— Olet sinä sentään eriskummallinen ihminen, muuta en voi sanoa, huudahti hän. Minä melkein nyt toivoisin, että sinä olisitkin nainen. Kyllä minä sinua palvelisin niin, että jumalakin sitä lystikseen katselisi. No, mitä se minun emäntäni siis ensiksi käskee?
— Alotetaan ulkoasusta.