— Ollaan sitten kilttejä ja odotetaan, kunnes ovi avataan joulutupaan.
Arvid seisoi keskellä permantoa ja oikoi nuorekkaana käsivarsiaan.
— Onkohan muilla ihmisillä näin hauskaa kuin meillä? Minulle on jokainen päivä ollut kuin juhlien juhlaa. Minä olen elänyt yhdessä päivässä niin paljon, että muulloin en vuodessa, vaikka olenkin ennen tapellut ja riuhtonut kuin sodassa ainakin.
Brita katsoi säihkyvin silmin mieheensä.
— Minä näin viime yönä niin kauniin unen, sanoi Arvid. Äitivainajani tuli minun luokseni ja sanoi minulle: Tulehan, poikani, niin näytän sinulle jotain! Hän vei minut sitten monen oven kautta saliin, jossa oli se turkulainen tyttö. Minä en valehtele, minä näin ihan juuri sellaisen unen. Toteutuukohan se jo pian? Mitä sinä arvelet, sinä, joka minua häntä varten olet koettanut kurittaa?
— Unet puhuvat usein totta, sen minä tiedän, vastasi Brita.
— Tiedätkö, minun on usein niin palava ikävä tuota tyttöä. Minä en saa häntä mielestäni pois. Monasti minä yöllä herään siihen, että olen suudellut pielusta. Niin, niin, sinä naurat sille, mutta niin se on. Katsohan, minulla on terve ruumis ja se tahtoisi sulkea tuon toisen omakseen. Mutta ei puhuta hänestä. Semmoiseksihan minä olen tullut, että kun oikein vauhtiin pääsen, niin en voi enää tauota, vaan puhun koko ajan vain hänestä. Sinusta minä tahdon puhua. Minä tulin tänään ajatelleeksi, kuinka minä olen näinä viimeisinä aikoina alkanut matkia sinua kaikessa, ajatuksissakin. Minä olen monasti painanut mieleeni sinun lauseitasi, ja sitten ne ovat tulleet oikeina hetkinä kuten minun lauseinani esiin. Kun minä olin eilen kirkolla, niin hyvin huomasin kirkkoherran naamasta, että hän ihmetteli sitä muutosta, joka minussa oli tapahtunut. Minä osasin hänen kanssaan puhua oikeista asioista eikä vain sodasta ja muusta sellaisesta, kuten uusista hevosista tai keväällisistä vasikoista. Hän sanoi minulle lähtiessäni: Teille on jumala antanut oivan vaimon. Kiittäkää häntä joka päivä siitä. Minä en sanonut hänelle mitään, mutta kyllä minua nauratti, kun hän saattoi luulla sinua minun vaimokseni. Hän on siinä suhteessa aivan yhtä hassu kuin kaikki muutkin.
— Kyllä meidän kohta täytyy jo tehdä loppu tästä ilveilystä, sanoi
Brita, sillä muuten nuo kaksi vanhaa herraa tulevat liian tunkeileviksi.
— Eiköhän sinunkin jo tee mielesi pukeutua taas miehen pukuun. Minä olen sinuun jo niin tottunut tuossa asussa, että melkein uskon sinun aina pitäneen hameita kinttujesi ympärillä. Mutta mies on sentään aina mies!
— Elä sano niin. Mies on sitä, miksi nainen hänet lopulta tekee.