Samassa kukko pääsi karkuun ja lentää räpytteli pois…
Ja pidot jatkuivat ja ilo oli ylimmillään.
Mutta vanha Leena, joka kesken pitojen hyörinän tahtoi lepuuttaa vanhoja väsyneitä jäseniään, hiipi sille kukkaiselle nurmelle, jota hän mehiläisiä varten oli leikkaamattomana säilyttänyt. Hän astui nurmelle ja pian painuivat hänen silmänsä umpeen ja hän vaipui pehmeälle maalle. Ja mehiläiset lensivät kotoista onnea lupaavina hänen ympärillään ja pysähtyipä muuan hetken arkailtuaan hänen vanhoille huulilleen, jotka unessa hymyilivät, ja lensi sitten pois.
Ja iltatuuli puhalsi lämpöisenä yli seudun. Kirkkaana kohosi elokuun kuu. Se kimalteli Päijänteen tyyneen kalvoon, se leikki veneiden vanavedessä, kun ne illan hämärässä sousivat pois Rapalan rannasta Päijätsalon korkeata kukkulaa kohden, kulkivat sen ohitse ja pujottelivat saarien lomitse kirkonkylään. Ja venheistä kaikui laulu, joissa nuoret sydämet löysivät tien omalle voimakkaalle ilolleen. Niin moni nuori sydän oli sinä kauniina päivänä tietänyt taas, että kauneinta elämässä on se väkevä voima, joka kaksi ihmistä toisiinsa liittää.