— Kylläpä te olette pitänyt sitten kiirettä.
— Ei minulla itselläni ollut mitään kiirettä, mutta muilla oli.
Katsohan, minulla oli isä ja hänellä oli hyvä ystävä, jolla oli tytär.
Nyt päättivät ukot, että he naittavat lapset, jotta ystävyys säilyy.
Kun minä muistin, että käskyssäkin sanotaan: sinun tulee totella isääsi
ja äitiäsi, niin…
— Siinä puhutaan vain kunnioittamisesta eikä mitään tottelemisesta.
— Ja kun isäni antoi minulle selkään niin, että ruumiini oli sinisenä ja punaisena, kun ensin uskalsin sanoa, että minä en mene naimisiin, ja kun minulle sitten isäni antoi lahjaksi talon paraan tamman, niin suostuinhan minä lopulta. Olkkalassa, Vihdissä, vietettiin häät morsiameni isän Henrik Laurinpoika Ekestubben tilalla. Morsiameni oli tuossa kymmenen vuoden korvissa. Kun vihkiminen oli toimitettu ja me olimme suudelleet, joka toimitus kävi minun puoleltani hiukan hullusti, siten nimittäin, että suutelinkin nenän pieleen, niin menimme pihalle leikkimään, piilosille. Sillä aikaa meidän isämme joivat itsensä paljaasta ilosta aivan sikahumalaan.
— Ja kun häät olivat loppuneet, niin miten sitten kävi?
— Mitenkäs muuten kuin että minä menin isäni kanssa Sysmään ja morsiameni jäi Vihtiin. Kerran viikossa sain sitten isäni sanelun mukaan kirjoittaa vaimolleni kirjeen. Minä koetin karata, mutta tukasta minut isäni laahasi pöydän ääreen. Siinä minä sitten opin kauniisti kirjoittamaan. Kun appeni läksi sotaan, otti hän mukaansa minut, joka olin roteva poika ja ikääni verraten hyvin kookas. Siellä minä sitten sain olla rykmentin kirjurina ja tavantakaa myöskin tappelemassa. Ja kunnostinhan minä siinä itseäni, varsinkin sitten kun pääsin ratsuväkeen. Kun minulle myöhemmin tapahtui tuo hammasten suusta katoaminen, kun Lützenin luona sain kuulan suustani sisään, joka tuli niskasta ulos…
— Nyt valehtelette.
— Niin totta kuin elän, se on niinkuin sanon. Kun kuningas kaatui ja me vimmoissamme menimme pelastamaan hänen ruumistaan, niin minä sain kuulan suuhuni. Kun ei hampaita ollut enää tiellä, niin se meni suoraan eteenpäin ja tuli niskasta ulos.
— Ja te kuolitte.
— Minäkö kuolin? Mistä sinä sellaista olet kuullut? Se ei ole ollenkaan totta. En minä kuollut. Kuula tuli niskasta ulos. Silloin minua kunnioitettiin, ja Horn antoi minulle nimen, joka minulla nyt on, nimittäin Tandefelt. Minulle luvattiin aateliskirjakin. Ja kohta minä sen, kuulemma, saan. Kun niitä aatelisia on viime aikana tehty niin paljon, niin eivät ole joutuneet vielä T:hen asti, koska se on niitä viimeisiä kirjaimia.