— Anna pois tuo mies meille! huusivat saksalaiset kauppiaat mongertaen puutteellista suomeaan.
— Tulkaa ottamaan, jos mielenne tekee! Arvid Henrikinpoika Tandefelt ei ole niitä miehiä, jotka tekevät nöyrästi sen, mitä kamasaksat sanovat.
Ja samassa hän jo sivalsi erään kauppiaan poskeen pitkän haavan.
— Päästä tuosta ulos sisusi, elä suustasi! huusi hän.
— Piruko sinua riivaa, sinä itsepäinen mies? huusi muuan kauppias.
— Ei siihen pirua tarvita, kyllä omakin luonto siihen riittää! vastasi
Arvid Tandefelt.
— Me paloittelemme sinut aivan pieniksi kappaleiksi, senkin suomalainen maankiertäjä!
— Sitä minä uskallan epäillä, sillä olen minä ennenkin miekallani koetellut, minkälaista saksalaisen liha on, ja minä olen huomannut, että miekka menee sen sisään kuin lusikka puuroon. Ei kuulu muuta kuin pieni pirahdus vain!
— Senkin ryysyläinen!
— Vai ryysyläiseksi sinä sanot Stålhandsken ratsumiestä! Katso, etten revi miekallani sinun hienoa verkapukuasi vaimollesi matonkuteiksi, huusi Tandefelt, ja samassa hän jo taitavasti veti kalvallaan saksalaisen takin halki.