* * * * *
Kartanon pihalla odotteli haavuri matkavalmiina herraansa. Hän oli hankkinut itselleen hevosen ja oli sen selkään jo sälyttänyt kaikki tavaransa. Kauan sai hän odottaa. Lopulta hänen herransa tuli ja kuljetti mukanaan tyttöä, joka ei enää ollut niitä nuorimpia, vaikka olikin muotonsa puolesta vielä mukiinmenevä.
Nainen istui hevosen selässä kimpsuineen ja kampsuineen.
— Tässä se nainen nyt on. Korea ei se juuri ole, mutta kyllä se siihen kelpaa, mihin minä tahdonkin, sanoi Arvid.
Kun Arvid meni talliin valjastamaan hevostaan, kysyi nainen haavurilta:
— Oletko sinä tämän herran palvelija?
— Olen.
— Tiedätkö, mitä varten hän minut on mukaansa ottanut?
— Eikö hän ole sitä sinulle sanonut?
— Ei suorastaan. Hän puhui, että hän tahtoo saada minut haukuttavakseen.