— Seis, ruipelo! Mitä sinä olet tehnyt?
— Minäkö? En kerrassaan mitään. Minä vain katselin ja ihailin näiden kauppiasten tavaroita. Ja sitä kai saa aina tehdä. Eihän muuten kaupoista mitään tule.
— Vai katselit? huusivat saksalaiset. Sinähän aioit ottaa tavarat ja jättää ne maksamatta.
— En minä olisi maksamatta jättänyt, jos minulla olisi ollut rahaa, sanoi mies.
— Elä siinä venkaile, vaan puhu, miten asia on, sanoi Tandefelt.
— Minä menin tuolla pihalla olevaan aittaan, jossa näiden kauppiasten tavaroita on, ja katselin, mitä hyvää he nyt taas olivat tuoneet tänne Turkuun. Silloin he suurella huudolla tulivat minun luokseni ja alkoivat ajaa minua takaa. Onkos sitten ihme ja kumma, jos minä silloin, kun henkeä uhataan, alan huutaa?
Kiukusta punaisena seisoi Arvid Tandefelt miehen edessä.
— Vai sellainen lintu sinä oletkin! huusi hän. Ja tuollaisen tähden minä olen miekkaani käyttänyt. Jos minä sen olisin tietänyt, niin…
— Olisitte kysynyt ensin, mistä melu sai alkunsa.
— Joutuiko sitä siinä kiireessä kaikkea kysymään. En minä ennenkään ole kysynyt silloin, kun on tappelu ollut tiedossa. Vai varas sinä oletkin, oikea ammattivaras? Tiedätkö, mitä me Saksanmaalla sellaisille teimme?