— Elä sinä luule, että minä humalassa olen tai muuten sekaisin päästäni. Minä en ole ennen joutunut ajattelemaan, mutta kun nyt olen siihen toimeen ryhtynyt, niin olen senkin ottanut perinpohjaisesti, kuten miehen tulee ottaa, mitä tahansa hän aikookin. En minä olisi luullut, että ajatteleminen on niin hauskaa, kuin miltä se nyt tuntuu, kun siihen on käynyt käsiksi oikein kovilla kourilla ja pahalla sisulla.
— Minä olen aina huomannut sen, että jota enemmän ihminen oppii ajattelemaan, sitä selvemmin hän näkee, miten eriskummallinen oikeastaan jokainen ihminen on, sanoi Brita.
— Se oli aivan oikein osattu, sanoi Arvid. Tässä meitä nyt on kolme eriskummallista olentoa. Ensin olen minä, joka vasta lähellä kolmeakymmentä olen oppinut näkemään, että on sitä tässä maailmassa muutakin kuin vain "hakkaa päälle"-tekemistä, ja että tämä maailma ja elämä on kaikesta sekamelskastaan huolimatta niin ihana keksintö, että tekisi mieli ottaa jumala syliinsä ja paiskata oikein tuntuva muisku hänen kummallekin poskelleen ja sanoa: Se oli sentään se viisain temppu, minkä sinä teit, kun maailman loit! Ja sitten olet sinä, Aatu. Merkillinen sinäkin olet, vaikka ei sitä näin ensi hetkessä uskoisi, kun sinä olet vielä niin tuiki nuoren näköinen. Jos minulla järki kulkee noin niinkuin kivikuorma, niin sinulla se menee oikein tulista vauhtia kuin alamäkeä ajettaessa, ei tarvitse muuta kuin pitelee ohjaksista kiinni, ettei pääse kaatumaan. Ja sitten on tuo kaikkien virkojen ihana yhteenveto, tuo mies, jota en tiedä, millä nimellä kutsuisinkaan. Hän sanoo tehneensä liiton järjen kanssa. Mutta minä luulen, että sen liiton laita on vähän niin ja näin. Se on samaa kuin varkaan liitto toisen varkaan kanssa. Hän on ottanut kaiken vaan niin päin, että se olisi hänen puolellaan. Jos niin olisi maailmassa, niin, armias taivas, kuinka ikävää se olisi. Minä tahdon olla toisinaan väärässäkin, jotta saan korjata, mitä olen rikkonut. Ja kun ei aina ole oikeassa, niin tulee niin paljon ajatelleeksi ja silloin huomaa, kuinka paljon toisilta saa yhtä ja toista hyvää. Minä olen varma, että tuo mies ei ymmärrä muuta saamista kuin sen, joka tulee selkäsaunan muodossa.
— Lopettakaa nyt jo, sanoi haavuri nauraen, muuten menette aivan sekaisin.
— Ei kuunnella mitä se mies tyhmyydessään sanoo, lausui Arvid Britalle. Me olemme päässeet kerimään hyvää kerää, jatkakaamme työtä, me yhdessä.
Arvid nousi ylös ja levitti kätensä kuin painiin menossa.
— Jumal'avita kuitenkin, huusi hän, kuinka elämä on ihana keksintö! Minä rakastan sitä aivan kuin mies rakastaa naista, ja minä tahtoisin, että koko elämä olisi tuossa minun edessäni, tuossa noin, ja minä nostaisin sen korkealle käsivarsillani. Minun on nyt niin ihmeen ihana olla, aivan kuin olisin paratiisin niityllä ja leikkisin armaani kanssa siellä. Minä en tiedä, missä hän nyt vaeltaa tällä hetkellä, mutta samapa se, kerran hän tulee minun luokseni, tulee aivan varmaan, tulee kuin aamu yössä odottavalle, ja minä olen silloin niin onnellinen, että luulisin koko maailman omistavani. Minun täytyy nyt saada tehdä jotain, muuten en kestä koossa!
Hän meni äkkiä Britan luo ja sieppasi hänet syliinsä ja nosti hänet käsivarsillaan korkealle kohden kattoa.
— Kai silläkin on jokin tarkoitus, että sinäkin olet tullut tänne! sanoi hän.
Äkkiä hän laski Britan alemmaksi ja suuteli häntä oikein rehellisesti keskelle suuta. Sen tehtyään hän laski hänet permannolle.