Sillä aikaa Brita meni saunaan, ja kun Arvid vihdoin hengästyneenä sinne tuli, niin oli Brita jo kylpenyt ja pukeutunut.
Arvid sen nähdessään ei sanonut muuta kuin:
— Pianhan sinä sen toimituksen suorititkin. Elä nyt kuitenkaan mene pois, sillä voithan istua täällä saunassa ja katsella, kuinka sitä oikein mies löylyä ottaa.
Brita ei keksinyt mitään keinoa, millä hän olisi Arvidin epäluuloa herättämättä päässyt pois, ja niin hän sai jäädä saunaan ja katsella, miten Arvid riisui yltään ja kiipesi lauteille, josta hän piankin huusi:
— Annahan nyt tulla löylyä oikein runsaasti, jotta syntinen ruumis sen tuntee ja saa esimakua siitä, minne se kerran on joutuva, ellei parannusta tee.
Ja Brita otti kousan ja heitti sillä vettä kuumille kiukaan kiville, jotta vesi hulmahti höyrypilvenä korkealle. Yhä lisää huusi Arvid löylyä, ja yhä tulisemmaksi tuli sauna ja kiukaan kivet kiukkuisina pihisivät kuin suuri lauma sylkeviä kissoja olisi siellä ollut.
Kun Arvid lopulta kapusi alas lauteilta ja heilutti kädessään vastaa, josta kaikki lehdet olivat latvoilta lähteneet, miehen sillä piestessä ruumistaan, niin hän huusi:
— Näin sitä pitää olla, silloin ihminen tuntee olevansa taas yhtä kepeä ja ketterä kuin silloin kun hän tähän maailmaan tuli.
Hän avasi oven ulos ja siinä ulkoa tulevassa valossa hän ruumistaan vedellä huuhteli.
— Kyllä sauna on sentään pyhä paikka, sen minä uskallan sanoa, vakuutti hän. En minä suustani suinkaan mikään erittäin siivo ole, mutta saunassa minä en sanoisi yhtä kirosanaa, sen minä tiedän. Minun isävainajani oli niin ankara, että hän ei sallinut haastettavan sanaakaan saunassa, vaan oli jokaisen istuttava siellä hiljaa kuin kirkon penkissä. En minä sellainen sentään ole, sillä kyllä minä täällä puhun, mutta siivosti ja säädyllisesti, kuten te kaikki huomaatte.