Miettinen tuli huoneeseen aivankuin sattumalta. Hän oli kuullut
Kallen antaman määräyksen Jaakkolalle ja arvasi, mitä oli tekeillä.
— Tässä on konttoristi. Hän saa auttaa teitä, samoin tietysti herra
Jaakkola, sanoi insinööri.
— Me ryhdymme siis työhön, sanoi kamreeri. Insinööri ja Kalle menivät konepajan puolelle. Neljän tunnin päästä tuli Miettinen vakavana heitä etsimään. Kamreeri tahtoi puhutella heitä. Kun he astuivat konttoriin, lausui kamreeri: — Minun täytyy, ikävä kyllä, huomauttaa herroille, että kassassa on neljänkymmenenkuuden tuhannen vajaus.
Huoneessa oli aivan hiljaista. Jaakkola lähestyi insinööriä ja lausui sopertaen:
— Hyvä veli, minun täytyy selittää tämä sinulle kahdenkesken. Tässä on varmasti jokin erehdys…?
— Ulos, ulos! karjaisi Kalle täyttä voimaa. Jaakkola läksi. Hänen lähdettyään Kalle määräsi Miettisen ottamaan kassan huostaansa ja toimimaan liikkeen kasöörinä. Apulaisensa entiselle paikalleen hän sai valita itse.
Sisähuoneisiin tultuaan insinööri lausui Kallelle:
— Sinä menettelit liian omavaltaisesti tässä. Sinä unohdat, että alusta alkaen on sovittu siitä, että konttoripuoli on minun!
— Hyvä ystävä, lausui Kalle. — Minä en ole sinun oikeuksiasi loukannut, olen pelastanut sinut ja samalla itseni. Miettinen minulle asiasta antoi tiedon, hän on rehellinen ihminen ja ansaitsee tunnustuksen.
— Ilmiannostaanko?