— Minä en toiminut palkintoa jakaessani ennen kuin vasta silloin, kun asiantunteva henkilö oli antanut lausuntonsa. Minä en ole palkinnut ilmiantajaa, vaan liikkeemme ystävää.
— Mutta etkö sinä laisinkaan ajattele Jaakkolaa? Minne hän nyt joutuu?
— Minne tahtoo. Varkaita minä en suosi. Kun minä läksin kotoa, antoi isäni minulle yhden ainoan neuvon matkaan: Muista aina, että toisen raha on toisen rahaa. Minä olen sinulle velkaa vielä noista tunneistanikin. Olen nuo kolmekymmentä markkaa pitänyt siitä asti koskemattomina lompakossa. Nyt minä maksan ne sinulle ja sen lisäksi tulkoon tämä, mitä tänään olen tehnyt. Ja ellet siihen ole tyytyväinen, vaan tahdot, että eroan seurastasi, jotta sinä saisit olla tuollaisten kuin Jaakkolan parissa, niin…
— Nyt sinä puhut tyhmyyksiä. Sinä olet tehnyt oikein. Minulla oli väärä sääli Jaakkolaa kohtaan.
Kun Kalle seisoi siinä osaamatta mitään sanoa, jatkoi insinööri:
— Hyvä mies, minä ihailen sinua suorastaan, jos sen tahdot tietää. Jos minun pitäisi valita sinun ja muiden miesten välillä, niin rukoilisin nöyrästi, ettet lähde luotani pois, sillä sinun kaltaistasi en kuitenkaan tapaa toista.
— No, nyt sinä vuorostasi puhut tyhmyyksiä, sanoi Kalle aivan heltyneenä.
Hän sulki insinöörin syliinsä, häpesi sitten tätä ja läksi huoneesta.
— Minne sinä nyt menet? Puhutaan vielä hiukan, sanoi insinööri.
— Minä lähden katsomaan konepajaan. Ajattelehan, jos ne ryökäleet siellä eivät aherra hikipäässä, kun me molemmat olemme poissa!