— Usko minua, mies, lausui insinööri, he vaikka tappavat itsensä mieluummin kuin tuottavat sinulle mielipahaa. Sinä olet mies, joka olet luotu työväen lemmikiksi.
— Loruja! sanoi Kalle ja paiskasi oven jälestään kiinni.
Mutta hyvää teki kuitenkin tuo tunnustus, tavattoman hyvää.
Seuraavana päivänä insinööri täytti vajauksen. Hän oli jostain hankkinut rahoja sitä varten. Kun hän oli Jaakkolan tuonut liikkeeseen, niin hän piti velvollisuutenaan sen.
KYMMENES LUKU.
— Isoksikohan meidän voittomme voisikaan vuodessa tulla, jos aina saisimme suuria tilauksia? sanoi Kalle helmikuun loppupuolella.
— Meidät voisi vallata se tauti, joka suomalaisten kesken riehuu, että ryhtyisimme yrityksiin, jotka olisivat liian suuria, vastasi insinööri. — Nämä kuukaudet ovat olleet kaikkein korkeimmat saavutukset, mihin voimme tulla tehtaan ja itsemme kannalta katsoen. Varsinkin itsemme.
— Kuinka niin? kysyi Kalle.
— Odotahan, niin saat nähdä. Kun tämä kiire päättyy, on sinussa vielä toiminnan nälkää sellaisessa määrässä, että kestää kauan, ennenkuin tasaannut. Ellet ajoissa pane itseäsi aisoihin, niin ovat hermosi pilalla. Olet silloin aivan kuin kone, jota on käytetty niin kauan, että laakerit ovat alkaneet kuumeta. Minä neuvoisin sinua menemään naimisiin.
Kalle tuli vakavaksi.