— Teillä oli siihen oikeus, vastasi Kalle ystävällisesti. — Työn tulee saada palkkansa. Minä vaadin teiltä silloin paljon, totta kai minun täytyi paljon maksaakin teille. Näkemiin asti!
Seuraavana päivänä oli tarkastus. Kaikki shrapnellit hyväksyttiin.
Toisena päivänä suoritettiin maksu.
Kalle valikoi miesten joukosta ne, jotka hän tahtoi säilyttää itselleen.
Miettinen näytti uuden kirjanpidon avulla liikkeen tilan samana iltana. Puhdasta voittoa oli hiukan päälle kolmesataatuhatta. — Ja se on meidän! sanoi insinööri. Kallesta tuntui oudolta sanoa, että sellainen summa oli hänen. Hän katsoi pitkään insinööriin, ja hänen teki mielensä sanoa, että hän oli ollut ainoastaan kuin toimiva ruumis, kun toinen oli ollut aivot, mutta hän ei osannut pukea ajatuksiaan sanoiksi.
Seuraavana päivänä olivat Kallen aivot uutterassa toiminnassa. Hän ei enää ollut niin paljoa kuin ennen konepajan puolella, sillä kaikki kulki nyt entistä rauhallista latuaan. Missään ei ollut tulista kiirettä. Oli keksittävä uusia töitä, löydettävä sellaisia, joita voi tehdä paljon ja siis sen avulla ansaita, parantaa sellaisia käyttöesineitä, jotka olivat välttämättömiä. Piirustushuone, jossa Kalle mieluimmin oleili ja mieluimmin istui samalla paikalla kuin silloinkin, kun hän ensi kertaa oli antanut aivojensa toimia uuden keksinnön palveluksessa, oli aivan täynnä kaikenlaisia metalliesineitä. Hän oli käynyt kaupungin suurimmassa rautakaupassa, tuottanut sieltä erilaisia työkaluja, kaikki ulkomaalaisia, oli merkinnyt niiden hinnan jokaiseen ja punnitsi, mitä niistä voisi kotimaassa valmistaa. Ensi kertaa hän nyt huomasi, että hänen konepajallaan voisi olla muukin tehtävä kuin ainoastaan olla hänen tarmonsa työpaikkana. Hän tekisi maalle palveluksen, jos voisi estää ulkomaalaisen tavaran tuontia, luomalla yhtä hyvää ja kestävää omassa maassa. Vaikka voitto ei olisikaan suuren suuri, niin saihan ainakin suuri määrä työmiehiä elatuksensa.
Hän antoi kokeilla yhtämittaa, meni usein koneiden ääreen itse niitä hoitamaan, pyrki saavuttamaan loistavia tuloksia, epäonnistui monasti, mutta onnistui myöskin, teki rautakaupan kanssa sopimuksia ja saattoi konepajassaan siten pitää yhtämittaista työtä yllä.
Eräänä päivänä tehdas sai Suomen valtiolta tiedustelun, mistä hinnasta se voisi valmistaa viisikymmentä uutta rautatievaunua. Sen tilauksen takana oli leski, koulupojan kirjoituspöytä, pari huomattavaa lesken sukulaista ja kapteenin kertomukset koeammunnoista. Kallen valitsema heikkomielinen mies oli keksinyt uuden tavan sovitella kuulat shrapnellin sisään, hän oli sen tehnyt omin päin, huvin vuoksi ainoastaan. Tulokset olivat ammunnassa olleet hyvin hyvät, ja siitä oli kapteeni asianomaisille ilmoittanut. Kallelta pyydettiin uuden keksinnön patenttia ostettavaksi. Hän oli ymmällä sen kuullessaan. Siksi paljon hän jo kuitenkin oli liikemies, ettei mitään ilmaissut tietämättömyydestään. Jos jotain uutta oli shrapnelleissa, niin sen oli saanut aikaan varmasti tuo heikkojärkinen mies. Hän kyseli tältä. Mies selitti sen mukaan kuin osasi. Kalle ei ymmärtänyt. Hän antoi miehen täyttää erään shrapnellin hylsyn. Silloin hän sen huomasi. Patenttirahat hän pani eri kassaksi liikkeeseen kasvamaan korkoa siltä varalta, että tuo mies, joka oli tehnyt keksinnön, tarvitsi apua. Miehelle hän ei puhunut mitään.
Kalle oli jo niin tottunut oleskelemaan melkein aina konepajassa, että hänen oli vaikea olla sieltä poissa. Kun työt olivat päättyneet, sillä nyt tehtiin työtä ainoastaan yhdellä vuorolla, saattoi hän mennä tyhjään verstaaseen ja siellä liikuskella edestakaisin. Täällä ainoastaan hän saattoi löytää oman itsensä ja täällä hän tohti ajatella tulevaisuuttaan Alman seurassa. Tällaisina hetkinä oli tuo tyttö hänelle sanomattoman rakas, ja yhä uudelleen palasi hänen mieleensä ilta ennen kotikylästä-lähtöä, hetki jolloin Alma oli rientänyt hänen luokseen aitan luona. Mutta mitään ei hän kirjoittanut, sillä hän ei pitänyt sitä tarpeellisena. Pitihän Alman tietää kuitenkin kaikki ja ajatella yhtä hyvästi hänestä kuin aina ennenkin.
YHDESTOISTA LUKU.
Rautatievaunujen tilaus tuli tehtaalle. He eivät saaneet niin monta kuin olivat toivoneet, ainoastaan kaksikymmentä. Mutta sekin jo ilahdutti Kallea, sillä hän tiesi tämän voivansa suorittaa täysin tyydyttävästi. Konepaja oli hyvässä kunnossa, joka työssä oikea mies, hän itse valvomassa kaikkea.