Kuinka haitallisia sivutyöt voivat olla, sen hän huomasi annettuaan malliseppien ryhtyä työhönsä. He olivat kirjoituspöytiä laatiessaan kadottaneet varsinaisen tarkkuutensa ja tekivät nyt puumallit hätiköiden. Valumestari huomautti siitä Kallelle. Tämä sieppasi mallit käteensä, riensi työhuoneeseen, heitti ne keskelle permantoa niin että jysähti ja sanoi:
— Roskaa! Kaikki hyljätty! Työ tehtävä huolellisemmin uudestaan!
Miehet murahtivat pahasti. Mutta Kalle tunsi väkensä.
— Työ on täydellisesti hutiloitu! Mallit ovat tehdyt sellaisia, että niiden mukaan ei voi muottia valaa. Teidän palkastanne vähennetään tämän tähden kokonaisen päivän palkka.
Miehet katsoivat toisiinsa. Tällaista he eivät vielä ennen olleet kuulleet. Jos teki huonoa työtä ja se hyljättiin, niin sai toki siitäkin tuntipalkkansa. Eihän tämä ollut urakka- tai kappaletyötä. Aivan kuin yhdestä suusta he sanoivat:
— Sitten menemme mieluummin.
— Te ette mene minnekään, vaan teette työnne ja otatte rangaistuksen vastaan. Ellei teillä ole työn kunnioitusta, niin minä sen teille opetan. Kas niin, ei mitään mukinaa tai motkotusta, vaan työhön ja heti, sillä meillä on kiire!
Jos miehiä olisi ollut suurempi lauma, niin ei Kalle olisi näin tohtinut puhua, sillä hän tiesi varsin hyvin, että loukattu kunniantunto voisi siirtää syrjään velvollisuudentunnon, mutta pienessä joukossa hän aina tiesi järjen pääsevän valtaan, kun heti alussa otti tiukasti kiinni.
Hän oli laskenut oikein. Kun mallit tulivat valimon puolelle, olivat ne joka suhteessa moitteettomat. Kun viikon lopulla maksettiin konttorissa palkkoja, eivät puusepät ottaneet yhden päivän palkkaa vastaan, vaikka Miettinen oli valmis sen heille maksamaan.
— Eikö johtaja ole puhunut mitään? kysyi mestari.