He olivat maksaneet pankille velastaan satatuhatta maaliskuulla. Satatuhatta he olivat käyttäneet uusien koneitten ostamiseen ja uudistusten hankkimiseen konepajassa. Loput voitosta pidettiin siltä varalta, että tapahtuisi jotain odottamatonta, joka teki rahojen käsilläolemisen välttämättömäksi, koska kerran oli vielä kireät ajat. Konepaja toimi kyllä säännöllisesti, mutta jos laskettiin pois pankille tuleva korko ja kaikki menot, niin se ei tuottanut koko pääomalle muuta kuin kahden prosentin koron. Se ei ollut paljoa, mutta senkin varassa voi pitää kaikkea pystyssä ja odottaa uusia ja parempia aikoja.
He olivat leskeltä saaneet nuo satatuhatta, suorittaneet pankille senkin velan, voittivat tämän velan yksityiselle siirtymisen kautta puoli prosenttia. Mutta pankille he olivat vielä velkaa kolmesataatuhatta.
Ja silloin pankista eräänä päivänä sanottiin lainat irti. Kuukauden päästä ne olivat maksettavat. Pankin täytyi koota kassaan rahoja, ja kohteliaasti pyydettiin insinööriä, jolle ilmoitus puhelimitse tehtiin, hankkimaan rahat jostain muualta.
Kun insinööri Kallelle tämän seikan ilmoitti, niin nuori mies huudahti:
— Ovatko he hulluja? He antavat meille luottoa silloin, kun liike oli kaikkein huonoimmillaan, ja nyt he kieltävät sen, kun kaikki alkaa mennä hyvin.
Insinööri oli aivan rauhallinen.
— Hyvä ystävä, sanoi hän, minä ymmärrän tämän varsin hyvin. Kun pankki silloin antoi meille luoton, niin se tahtoi siten saada meidät nostamaan konepajan asiat hyvään kuntoon, voidakseen sopivana hetkenä kaapata suuret voitot itselleen.
— Kaapata, millä tavoin kaapata? kysyi Kalle.
— Samalla tapaa kuin mitä me käytimme yhtiön suhteen.
— Kuinka niin?