— Ei kannata, onhan maailmassa paljon säälittävämpiä. Minä olen nyt aivan onnellinen. Huomenna kuulutetaan tämä mies kotipitäjänsä kirkossa naimisiin erään palvelijattaren kanssa.
— Te? Palvelijattaren kanssa?
— Niin. Mitä kummaa siinä on? Hän on ehdottomasti minun arvoiseni. Minä en sen parempaa ihmistä saa elämääni kuin hän on. Mutta on siinä ollut vastuksiakin.
Ja sitten Kalle kertoi koko käyntinsä kotikylässään.
Leski kuunteli ja sanoi hetken vaiettuaan:
— Te olette viisas mies, kyllä te aina onnistutte. Ellei summa olisi niin suuri kuin kaksisataatuhatta…
— Oikeastaan kolme, sillä tuohan toukokuussa saamamme on lisänä…
— Niin, ellei summa olisi niin suuri, niin olisin mielelläni auttanut teitä jälleen pulasta.
— Kiitos siitä, sanoi Kalle. — Te olette sittenkin juuri sellainen kuin olen teistä ajatellut. Minä en ole teitä unohtanut ja olen tuonut senvuoksi teille piirustukset tuohon uuteen ojankaivuukoneeseen.
Lesken silmät välkehtivät. Hän oli Kallen mielestä sinä hetkenä jo kauniskin, niin palava innostus oli hänen kasvoillaan.