— Näyttäkää heti tänne!
Kalle nouti piirustukset eteisestä, ja sitten he yhdessä alkoivat niitä tutkia. Leski seurasi suurella innolla Kallen selityksiä, teki kysymyksiä, joista Kalle huomasi hänen ajatelleen tätä asiaa joka puolelta. Kun hän oli saanut kaikki kaipaamansa tiedot, katseli hän ainakin puolisen tuntia piirustuksia huultensa hiljaa jotain höpistessä. Sitten hän lausui:
— Kaikkea en tietysti voi arvostella nyt, sillä minun pitää kaikki ensin saada nähdä, mutta yhden virheen huomaan. Teillä lyövät nuo piilut aivan suoraan alas.
— Niin tekevät.
— Siitä tulee huono oja. Suo kuivuttuaan murtuu, ja helposti lohkee kappaleita ojaan, joka pian siis täyttyy.
— Nehän voidaan helposti muuttaa. Se ei ole enää mikään vaikeus. Huomautus oli hyvä. Minä voin varsin hyvin sovittaa niin, että piilujen asento voidaan aivan mielin määrin määrätä.
— Ja sitten toinen seikka. Kun turve ja sammal on nostettu ojan viereen, niin se muodostaa siihen tietysti aivan kuin vallin. Kun suo sitten alkaa kuivua, niin tämä painaa allaan olevia kerroksia ja lopulta kaikki on tasaista.
— Eikö se ole hyvä asia?
— En usko. Eihän tämä kone voi kulkea uudelleen samaa uomaa myöten, jos sitä olisi syvennettävä.
— Onko se tarpeellista? Sehän voidaan tehdä sitten ihmisvoimallakin, aina tarpeen mukaan.