Hän liikkui tavattoman levottomana edestakaisin.
— Kolmesataatuhatta! Hirveää! Kolmesataatuhatta! Te tapatte minut aivan! sanoi hän.
— En minä vaadi mitään, tiedättehän sen. Leski vastasi kiivaasti:
— Mutta ettekö te sitten ymmärrä, että minä en voi elää rauhassa, jos tiedän, että minulla on nämä piirustukset, mutta en saa niitä käyttää, en saa konetta, jonka tarvitsen? Minähän tulen hulluksi näiden piirustusten kanssa. Minä rupean näkemään niistä unta, minä kadotan terveyteni, minä en osaa ajatella mitään muuta! Hyvä jumala! ettekö te nyt mistään voi hankkia itsellenne niin pientä summaa kuin kolmeasataatuhatta?
— Se ei ole minulle pieni. Olen koettanut kaikki keinot. Pankki tietää, että tehdas on hyvä, ja ottaa sen siis mielellään. Se kiristää meitä kaikin keinoin, ja kun tekin annoitte sille velkakirjan, niin se sai aivan voittamattomat valtit käsiinsä.
— Mutta jos minä peruutan sen, annan sen lainan seista.
— Kello kahteen en voi mistään hankkia rahoja. Olen haukkunut johtokunnan herrat suut silmät täyteen, he eivät suostu mihinkään lykkäykseen, vaikka kuinka pyytäisin. En minäkään suostuisi, jos saisin vasten naamaani sen, minkä heille annoin.
Kalle kertoi koko viimeisen pankissa-käyntinsä.
— Minä voisin antaa teille nuo puuttuvat rahat, jos te edes pyytäisitte niitä, mutta viime kerralla vaaditte ja nyt te ette näytä niitä haluavankaan. Niitä täytyy pyytää!
— Minä en osaa pyytää, sanoi Kalle tylysti.