— No, mikä on hätänä?
— Ihminen, sinun hääsi ovat kahden tunnin päästä ja sinä olet täällä!
Kalle otti sukset, joiden avulla hän kulki suolla. Hän heitti työpuvun yltään pensaikossa ja riensi insinöörin luo.
— Alma oli sittenkin oikeassa. Minä unohdin sen. Ei kai hän ole suuttunut?
— Ei, hän nauraa sinulle.
— Naurakoon vaan, hän on niin kaunis, kun hän nauraa.
— Isäsi kiroilee.
— Hän kiroilee aina silloin, kun hän pitää minusta. Vai on isäkin tullut. Kuinka hän huomasikaan?
— Alma tietysti on hänelle ilmoittanut, sillä sinä et sitä olisi tehnyt. Ethän sinä kirjeitä kirjoita.
— En totisesti, ja sehän juuri on aina ollutkin minun onnettomuuteni, etten niitä osaa. Mennään siis.