Hän panttasi kellonsa saadakseen hiukan rahaa elääkseen, sillä noihin kolmeenkymmeneen markkaan hän ei tahtonut kajota. Ne eivät enää olleet hänen, vaan insinöörin.
Kaupungissa olevassa suuressa konepajassa hän kävi tiedustelemassa työtä. Kun hän konttorissa oli selittänyt asiansa, vastattiin hänelle:
— Ei ole paikkoja!
— Mutta kun oikein kurkistaisi, niin eiköhän löytyisi.
Konttoristia nauratti Kallen lause. Hän vastasi ystävällisesti:
— Pitäisikö teidän sitten niin välttämättömästi päästä tänne? Juuri tänne?
— Kyllä se on aikomukseni. Minä teen vaikka ilmaiseksi aluksi työtä.
— Minkätähden?
— Tutustuakseni koneisiin.
— Olette siis teknillisessä korkeakoulussa?