Saksankieltä hän luki, mutta ei sitäkään enää millään erikoisella innolla. Hän sai insinööriltä katseltavakseen muutamia suuria teoksia, joissa oli selitettynä koneita ja niiden osia. Ne häntä kyllä huvittivat, mutta ne olivat ainoastaan kuvia, hänen täytyisi saada itse koneet haltuunsa. Ja jos hän sellaiset saisikin, niin silloin taas kaikki olisi seisahduksissa. Hän ei olisi mitään muuta kuin työnjohtaja, ei mitään muuta!
Hän rupesi jo miettimään uusien koneitten keksimistä ja loma-aikoinaan piirusteli parhaan kykynsä mukaan ja tuumi, miten hän ne toteuttaisi. Hän huomasi, että saadakseen tällä alalla jotain erikoista aikaan täytyisi hänellä olla tietoja korkeammasta matematiikasta. Ja mistä hän ne hankkisi?
Hän puhui tästä insinöörille kerran.
— En minä pidä sitä teille tarpeellisena, sanoi tämä. — Matemaattiset laskelmat voi aina hankkia rahalla. Laskijoita on aina olemassa. Te olette käytännön mies.
Tie pystyssä taas! Käytännön mies, käytännön mies! Mutta kun hänellä ei ollut tilaisuutta käyttää kaikkea sitä, mitä hänessä oli!
Ja tämän miettimisen ohella hänessä syntyi jälleen pelottavan voimakkaana se ajatus, että yhteiskunta jollain tavoin teki hänelle vääryyttä. Tuossa oli tuokin insinööri, joka oli saanut kaiken opin, mikä hänelle, Kallelle, olisi ollut välttämätön. Ja oppi oli hänessä kuolleena painolastina. Ihmisien täytyi syntyä johonkin herrasluokkaan, saadakseen sen, mitä halusi elämässä; sepän pojalle eivät kaikki tiet olleet auki.
Katkeruudessaan hän alkoi juoda. Ensin vähän, mutta sitten yhä enemmän. Ei hän sille pannut suurtakaan painoa, kun ruumiinsa kesti sen erinomaisen hyvin. Tosinhan toisinaan työhön tullessa hiukan väsytti, eikä käsi aina ollut yhtä varma kuin ennen, mutta saattoihan silloin pysytellä hiukan syrjässä, kun oli työnjohtaja, ja järjestää tehtävänsä pajassa ruumiinvointinsa mukaan.
Almalle hän kirjoitti toisinaan. Monasti hän valitti tälle elämän tyhjyyttä ja sanoi toivovansa pian saada viedä Alman vihille. Mutta jokaisen tällaisen kirjeen, jonka hän illalla oli kirjoittanut, hän aamulla luettuaan repi. Alma ei kuitenkaan ymmärtäisi häntä, siitä hän oli aivan varma.
Ja sitten tuli naisseura! Olihan hän monasti huomannut, että juhlissa ynnä muissa tilaisuuksissa, missä hän oli suuren väkijoukon keskellä, naisten katseet häneen kääntyivät. Ennen ei hän ollut siihen kiinnittänyt mitään huomiota, sillä työ oli täyttänyt niin hänen ajatuksensa, ettei niissä naisväelle jäänyt tilaa. Mutta nyt hän kaipasi tuota tyhjänpäiväistä lavertelua, päästäkseen vapaaksi omista mietteistään.
Ja seuran mukana tuli suhteita. Hän sai hyvin pian jokaisen naisen omakseen. Ja kun se oli tapahtunut, ei se häntä enää miellyttänytkään. Vaikka nautinto olikin hänet hetkiseksi yhdistänyt toiseen olentoon, niin hän tunsi, miten he sittenkin pysyivät toisilleen aivan vieraina. Alman seurassa hän sittenkin oli tuntenut suurempaa henkistä yhteyttä kuin näiden kaupunkilaistyttöjen kanssa. Ja kun nämä sitten puhuivat naimisiinmenosta ja pitivät sitä aivan luonnollisena suosionsa antamisen tuloksena, niin Kallea harmitti. Kaikki oli kauppaa elämässä, joko sitten sitä käytiin rahalla tai ruumiilla. Jokainen pyrki siten vain anastamaan itselleen.