— Turhaa onkin luvata. Lupaukset ovat vain sanoja. Niitä on niin helppo antaa.
— Saanko tulla kuukauden päästä taas tänne?
— Saatte.
— Kiitos siitäkin. Kiitos tästä päivästä. Kalle puristi lujasti insinöörin kättä ja palasi paikalleen pajassa.
Kun hän tarttui työhönsä, sanoi hän itsekseen:
— Hän tahtoo olla minun kanssani kerran muutakin kuin vain insinööri ja työmies. Niin tahdon minäkin!
Sen jälkeen hän oli ehdottomasti raitis. Työ ei tuottanut hänelle suurta nautintoa, illat olivat yksinäisyydessä ikävät, niitä täytyi kuluttaa käymällä kävelemässä, elävissä kuvissa ja teatterissa. Mutta hän sai pidetyksi itsensä kurissa, vaikka toisinaan, kun halu tuli mennä juomaan, olikin istuttava asunnossa ja hoettava itselleen:
— Oletko sinä ämmä, joka et itseäsi voi hallita? Kuukauden päästä hän astui insinöörin huoneeseen jälleen.
— Mitä teillä on asiaa? kysyi insinööri, joka koko kuukauden aikana ei ollut vaihtanut hänen kanssaan sanaakaan ulkopuolella sen, mitä jonkun harvan kerran oli ollut välttämätöntä töissä.
— Siitä on nyt kuukausi, vastasi Kalle.