Näille insinööri Salo oli puhunut Kallesta ja vakuuttanut miehen olevan käytännöllisen ja tarmokkaan.
— Konttoripuoli on aina liian kaukana varsinaisesta työmiehestä. Me määräämme kyllä laskelmien ja oppikirjojen mukaan tehtävät, mutta käytännöllisessä työssä varttunut voi tehdä huomautuksia, joista meille voi olla apua.
— Tuo ajatus ajatuksena ei ole suinkaan mikään huono, sanoi Bergman, mutta mistä sellainen ihmelintu voitaisiin löytää?
— Tämä mies on ehdottomasti sellainen, sanoi Salo.
Ja hän kertoi Kallen nopeista edistyksistä koneopin alalla, hänen palavasta harrastuksestaan ja työinnostaan.
— Kaikki tuo on hyvää, mutta varsinainen äly, mikä sen takaa? sanoi
Sundqvist.
— Tiedätte kai, että alkuperäisen älyn mittana käytetään ihmisen kykyä voida kädellään punniten tuntea painon?
— Kyllä.
— Tämä mies on erehtymätön siinä suhteessa. Hänen elimistössään on jotain, joka puuttuu sivistyneeltä, sellaiselta kuin me olemme. Olen katsellut häntä työssä. Hänellä on aivan erikoinen kyky mukautua koneeseen, jokainen liikkeensä on juuri se, mitä tarvitaan, ei koskaan enempää. Vaikka hän on roteva ja karkeatekoisen näköinen, niin koneen ääressä hän tekee noita pieniä, varmoja liikkeitä, jotka kuvaavat todellista voimaa. Kaikkien laskelmien mukaan täytyy tällaisen olennon, jos hän ajatuksissaan aivan kuin sovelluttaa itsensä uuden koneen suunnitelman sisään, löytää asioita, jotka meille ovat vaikeita, löytää ne tuolla vaistolla, joka määrää hänen lahjakkaisuutensa.
— Kaunis teoria, hyvin kaunis teoria, sanoi Bergman. — Hauskaa nähdä, pitääkö se paikkansa. Näin päältäpäin ajatellen kyllä, mutta todellisuus on toista. Minä olen Kalliokosken tilaamaan suureen vesipumppuun…