Kalle ei voinut mitään sanoa, hän vain nauroi, ääneen ja helakasti.

— Täällä saatte sitten tuhlata henkistä voimaanne niin paljon kuin tahdotte, sillä täällä ei ole enää mitään sen tiellä, jatkoi insinööri. — Ja minä olen varma siitä, että te näette paljon sellaista, jota ei näe se, joka on saanut kaavamaisen opetuksen. Se sitoo liiaksi käytännöllistä älyä. Tulee aina mieleen se, mikä on kirjoissa. Te kelpaatte täydellisesti siihen, mihin teitä tarvitsen.

— No, sen asian kai herra insinööri tietää paremmin kuin minä. Ja milloin minä tulen tänne?

— Huomenna. Saatte tänään määrätä seuraajanne. Meille on tullut eräs tilaus, josta, tahdon huomenna kuulla mielipiteenne.

Kalle läksi melkein juoksujalkaa huoneesta.

— Jos minä nyt uskoisin, että jumala on olemassa, niin kyllä hän nyt saisi työtä ainakin insinöörin suhteen, sen minä vakuutan, sanoi hän itsekseen.

KUUDES LUKU.

— Aina mies voi paikan saada, kysymys on siitä, täyttääkö paikkansa! Sen saamme nyt nähdä! Käyköön kuinka tahansa, vähällä en hellitä! ajatteli Kalle.

Konepajassa oli insinööri Salon apuna kaksi muuta, nuorempaa insinööriä. Toinen, Sundqvist niminen, oli jo noin viisi vuotta ollut insinöörinä ja palvellut muissa konetehtaissa, ennenkuin tuli tänne. Hän oli valimo-osastolla, jonka vuoksi Kalle ei hänen kanssaan ollut joutunut tekemisiin tähän asti. Hän puhui suomea vastenmielisesti, ei senvuoksi ollut koskaan työmiesten kanssa missään erikoisessa keskustelussa, eikä hän koskaan välittänytkään syventyä tarkastamaan työmiesten toimintaa. Hän luotti aivan kokonaan työnjohtajaan ja jakeli kaikki määräyksensä tämän kautta. Väki piti häntä ylpeänä, mutta ei koskaan syyttänyt häntä mistään puolueellisuudesta tai vääryydestä. Konepajassa hän tyytyi täyttämään tehtävänsä tarkkaan, oli kaikessa aivan täsmällinen, mutta ei koskaan olisi voinut ajatellakaan, että hän uhraisi minuuttiakaan ajastaan ulkopuolella työtuntien tehtaan hyväksi. Istua skruuvia pelaamassa hauskojen tovereitten seurassa oli hänen mielestään elämänsä hauskinta puolta. Hän oli naimisissa, oli onnellinen ja hyvä aviomies.

Nuorempi insinööri Bergman, joka valvoi konepiirustusosastolla töitä, oli päässyt pari vuotta sitten teknillisestä korkeakoulusta. Taitava piirtäjä, hyvä matemaatikko ja kekseliäs, mutta tavattoman laiska. Hän ei edes salannutkaan laiskuuttaan, vaan tuli toimeensa aina liian myöhään ja poistui sieltä milloin halusi, joko hoitamaan vekseleitään pankissa tai muiden asioiden vuoksi. Piirtäjät hän piti kyllä hyvässä kurissa ja osasi ne valikoida taitavasti, mutta harvoin nähtiin hänen muuta tekevän kuin korkeintaan luonnoksia toisille tai sitten korjailevan toisten puolivalmiita piirustuksia.