— Se oli kai ainoastaan väsymystä. Te olette ollut paikallanne niin pitkän ajan, että se on vaikuttanut. Ettehän käynyt edes aamiaisella.
— En tainnut käydä. Joko kello on niin paljon?
— Te olette neljä tuntia istunut yhdellä paikalla liikkumattomana.
Kalle katsoi insinööriin pitkään. Tämä nauroi.
— Katsokaa kelloanne, ellette usko!
Kalle teki sen ja lausui:
— Kas kummaa!
— Menkää nyt ja tulkaa takaisin. Siksi on tuo keksintönne, sillä keksintö se todella on, voin iloksenne ilmoittaa, matemaattisesti laskettu.
— Se on jo tehty, huusi Bergman toisesta huoneesta. — Ratkaisu on oikea.
Kalle katsoi kummissaan ympärilleen, otti ylleen ja läksi ulos. Päästyään kadulle tunsi hän itsensä kovin voimattomaksi, mutta sittenkin oli ruumiissa aivan ihmeellinen rauhan ja hyvinvoinnin tunne. Ja eniten häntä ilahdutti se, että hän oli jotain pystynyt saamaan aikaan, oli insinöörille todistanut, että hänessä oli sisällä jotain siitä, mitä tämä oli uskonut.