— Mistä pankki teidät tiesi ja tunsi?
— Minä olin ennen eräässä suuressa konepajassa, jonka tosin jokseenkin hyvät asiat saatoin tehdä aivan loistaviksi. Minä onnistuin siellä onnellisten liikeolojen vuoksi. Minä sain sädekehän pääni päälle, minua pidettiin erinomaisena insinöörinä, luultiin minun tekevän ihmeitä, ja siksi tarjottiin tämä paikka minulle.
— Kyllä minä ymmärrän, että te paljon taidatte, minäkin, mutta miksi sitten johtokunta on ollut kiero teitä kohtaan?
— Sitä en oikein voi selittää. Se on kai tuota tavallista suomalaisuutta, että luotetaan aina siihen, joka ei ole mies paikallaan, mutta ei koskaan siihen, joka toimensa taitaa. Nyt he saavat tyhmyytensä maksaa, ja sen minä heille niin sydämeni halusta suon.
— Mutta jos antaisi kaiken mennä ensin vararikkoon?
— Olen sitäkin ajatellut, mutta ennenkuin asiat ovat selvitetyt, voi joku toinen ottaa kaiken huostaansa. Voi myöskin sattua, että johtokunta panee minut pois ja ottaa taas jonkun toisen, joka ei tietysti mitään taida eikä osaa. Sellaista on nähty. Vararikko on ikävä asia, siihen he eivät laskisi ainakaan näin ensi hetkenä, vaikka siitä kuinka paljon tahansa huutavat. Minä tunnen nuo äijät niin erinomaisen hyvin ja heidän merkillisen ajatusjuoksunsa. Antaahan olla, kun johtokunnan kokous tulee, niin siitä syntyy ilonpito. Ette kai tiedä, että melkein kaikki nämä herrat ovat muuta kuin liikemiehiä. Siksi he niin kauheasti huutavatkin liikeasioissa.
Kaksi päivää myöhemmin vastasi pankin johtokunta myöntävästi, mutta tahtoi tuon uuden lisälainan varmuudeksi takaukset.
— Niiden hankkimiseen on meillä kyllä vielä aikaa, sillä ensin on asiat muuten saatava kuntoon, arveli insinööri.
Johtokunta kokoontui hyvin murheellisena. Kokous pidettiin konepajan konttorihuoneessa. Kalle sai odottaa piirustushuoneessa sitä hetkeä, jona hänen oli astuttava sisään.
Insinööri Salo oli arvannut oikein, johtokunta ei mistään hinnasta tahtonut mennä uusiin vekseleihin, jotka olisivat olleet välttämättömiä, mutta ei se myöskään olisi tahtonut antaa kaiken mennä vararikkoon. Insinööri antoi heidän rauhassa puhua, soutaa ja huovata asiassa. Kun he viimein olivat kaiken järkensä tuhlanneet eivätkä enää tienneet, minnepäin olisivat kääntyneet pelastuakseen tästä kaikesta, teki hän ehdotuksensa. Sen vaikutus oli hämmästyttävä. Johtokunta pyysi saada keskustella siitä ilman toimitusjohtajaa. Insinööri meni Kallen luo.