— Teidän itserakkautenne ja varmuutenne pakottaa teitä ainakin viimeiseen asti ponnistamaan voimianne. Koettaa kannattaa. Jos kaikki käy hullusti, lyödään sitten kintaat pöytään, sillähän se on tehty. Kunnialla me kuitenkin siitä suoriudumme.
Kun Kalle asteli kotiaan, oli hän aivan kuin ihmeissään. Hän voisi kohta olla suuren konepajan omistaja, hän, maalaissepän poika! Ja tämä ei ollut unta, se oli selvää todellisuutta! Hän hengähti syvään!
SEITSEMÄS LUKU.
Läpättipä Kallen sydän jokseenkin kovasti, kun hän insinööri Salon kanssa astui pankin johtokuntaan. Konepajan asiat olivat kireät, ja pankin johtajat olivat senvuoksi hermostuneita.
Insinööri Salo otti asian esille hänelle ominaisella selvyydellä ja lyhykäisyydellä. Hän sanoi, että pankki varsin hyvin tiesi jo silloin, kun hän tuli toimitusjohtajaksi, että konepajan asiat olivat huonot. Sen johtokunta, jumala paratkoon, hyvin tiesi! Nyt kireiden aikojen vuoksi pankki ei tietysti mielellään kannattanut yritystä, jonka kumoonmenemisestä se oli melkein varma. Ei tietystikään! Jos yhtiö tekee vararikon, niin pankki ei voi odottaa suurtakaan määrää saavansa liikkeeseen antamistaan rahoista, koska konepajaa tällaisina aikoina ei voi myydä, ja sen hoitaminen tulisi pankille sekä hankalaksi että ehkä vahingolliseksi. Kuinka hyvin johtajat tämän tiesivät! Kallen mielestä he olivat aivan kuin rippikoulussa, jossa vastataan määrätyllä tavalla kysymyksiin.
Mutta sitten Kalle sai nähdä sen kummallisuuden, että pankki, joka yhtiölle, siis useille henkilöille, ei ollut halukas myöntämään lisää luottoa, oli valmis sen tekemään heille kahdelle.
Johtokunta lupasi miettiä asiaa ja antaa lopullisen vastauksen kahden päivän päästä. Herrat kumarsivat toisilleen ja erosivat.
Kadulla Kalle ei voinut olla sanomatta:
— Elämä on sentään hiukan hullunkurista. Tässä me ostelemme suurta tehdasta, vaikka meillä ei ole mitään taskussamme. Ja meille annetaan luottoa! Mutta miksi?
— Jokainen liikeyritys panee rahaa liikkumaan. Pankki hyötyy aina silloin, sillä suuri määrä asioita käy sen kautta. Pankki luottaa minun tarmooni, sillä minä tulin toimeeni melkein suorastaan pankin pakotuksesta. Se tietää siis, että jos minä uskallan kaiken ottaa niskoilleni, niin tiedän onnistuvanikin, sillä kukaan järkevä ei ota muuta huostaansa kuin sen, minkä hän varmasti tietää osaavansa hoitaa. Pankki näkee minun haluavan rikastua, ja auttaa siinä, jos vain pelastaa samalla rahansa, jotka se kerran on ajattelemattomuudessaan tähän liikkeeseen sijoittanut. Minä yksityisenä saan luoton, ei yhtiö, johon nähden pankki jo ennestään on asettunut epäilevälle kannalle.