— Te olette voittanut hänet. Hän tuo kohta vanhoja, huonoja omenia, joita hän saa omasta kartanostaan maalta. Syökää niitä niin monta kuin jaksatte, hän pitää siitä.
— On tämäkin konepajan ostamista! sanoi Kalle.
Aivan oikein, leski toi omenia. Varmuuden vuoksi hän pyyhki hedelmäveitset hameeseensa. Kalle tarttui omenaan ja söi sen muutamalla puraisulla. Sitten hän otti toisen.
— Eikö ole hyviä? sanoi leski.
— Erinomaisia!
— Ne onkin minun omasta puustani, joka on istutettu sinä vuonna, jona synnyin.
Kalle oli jo vähällä kysyä, kuinka niin vanha puu enää laisinkaan omenia kantaa.
Hedelmien terveellisyydestä johti insinööri keskustelun terveyteen yleensä ja siitä hän pääsi Kallen erinomaiseen kykyyn sanoa paljaalla käden tuntemuksella esineiden paino.
Tätä lesken täytyi saada koettaa. Hän tarjosi erään suuren hopeamaljakon punnittavaksi. Kalle piti hetkisen sitä kädessään.
— Kilo ja ehkä kaksisataa viisikymmentä grammaa.