Ja sydämensä suuressa ilossa syytäen mitä hirveimpiä haukkumasanoja kippasi seppä tupaansa kohden. Mutta vielä portaille päästyään hän kumartui, aivan kuin siten heittääkseen sanat kovemmalla voimalla, ja huusi pajan ovella nauraville pojilleen:
— Ryökäleet!
Mutta samassa jo poikain päät katosivat, ja ennenkuin ukko oli päässyt tupaansa, nousi jo pajan katon aukosta kirkas kipinäsade syksyistä iltataivasta kohden.
* * * * *
Pajan ahjo oli jo sammutettu, nuoret miehet käyneet uimassa, pestäkseen ruumiinsa pajan tomusta ja liasta, illallinen syöty ja talo valmistautui ottamaan vastaan sunnuntaita. Vanha seppä istui tuvan portailla, kun Kalle, joka oli ollut aitassa ja ottanut ylleen siistit vaatteet, kulki hänen ohitseen ja läksi kylälle päin. Ukko ei mitään kysellyt eikä poika mitään sanonut. Vähän ajan päästä tuli Mikko tuvasta ja aikoi hänkin mennä.
— Minne sinulla on matka? kysyi seppä.
— Verkkoja kokemaan, vastasi Mikko.
— Kiekkoa lyömään sinä menet, kyllä minä sinut tunnen! sanoi seppä tiukasti.
— Sitäkin. Mutta verkkoja ensin kokemaan. Missä Kalle on, jotta tulee soutamaan?
— Meni.