— Ei. Olen ottanut ajasta jo pois kaksi viikkoa kaiken kuntoonsaattamiseen. Me voimme alottaa joulukuun ensimäisenä päivänä, ja tilaus on oleva valmiina maaliskuun ensimäisenä.
Insinöörin varmuus tarttui Kalleenkin. Hän ei enää epäillytkään mitään. Kaiken täytyi tapahtua niin kuin he tahtoivat!
He kävivät pankissa, järjestivät asiat, suorittivat osakkeiden hinnan. Tehdas oli nyt heidän. Kalle kirjoitti tästä isälleen ja Almalle. Mikon hän tahtoi tehtaaseen aivan välttämättömästi apulaisekseen.
Kun saman päivän iltana Kalle ja insinööri Salo olivat muuten tyhjän konepajan konttorissa, niin insinööri sanoi:
— Nyt me olemme muuta kuin insinööri ja työmies. Nyt sinuttelemme.
Lyhyt kättely, ja sillä asia oli selvä molempien välillä.
— Ja nyt ryhdymme asioita järjestämään. Meillä on konepaja, johon pankilla, paitsi tätä viimeistä lainaamme, on kiinnityksiä neljänsadan tuhannen edestä. Tämän arvo on siis puoli miljoonaa tällä hetkellä. Meillä ei ole rahoja paljoakaan. Pankista kyllä voimme saada siksi, kunnes ensimäinen suoritus tulee valtiolta, se tapahtuu aina kuukausittain tarkastuksen jälkeen. Mutta me tarvitsemme rahastonhoitajan. Minulla on jo tiedossa sellainen. Hän on kyllä sukua minulle, mutta sen tähden en häntä ota, vaan siksi, että luotan häneen. Hänen nimensä on Henrik Jaakkola. Hän on ollut monissa toimissa, on nykyään ilman paikkaa. Me tarvitsemme miestä, kaikki sopii hyvin.
— Yhdeksi apulaiseksi tahdon nuoren Miettisen.
— Miksi?
— Hän on luotettava, siitä olen varma.