— Jos asia on kovin tärkeä, niin tee kaikki, mitä voit sekä omilla että toisten voimilla. Jos joku, jota tarvitset, on sellainen, että häntä et rahalla saa, koska hän ei rahaa tarvitse tai ei tahdo olla sinun palkattavasi, niin sano, että teet kaiken minun käskystäni. Ja jos hän ei sitä usko, niin vie hänet kamreerin luo ja sano sanat siellä. Hän voi ne vakuuttaa tosiksi. Jos rahat eivät riitä, sillä eihän koskaan tiedä, mitä tapahtuu, niin ota säästöpankista lisää. Minä voin kirjoittaa sinulle mukaan lapun sitä varten. Ei, ei sitä tarvita. Kamreeri uskoo kyllä, kun kerran olit minun kanssani siellä. Ja ellei hän usko, niin ota sitten auto ja aja tänne, niin minä kirjoitan sinulle shekin. Ja silloin kirjoitankin sellaiselle summalle, että kamreeri saa panna kauppansa muutamaksi päivää kiinni rahojen puutteessa.
Kalle hymyili taas. Emäntä katsoi häneen ja sanoi:
— Mitä sinä naurat?
— En ole koskaan ennen kuullut teidän kerskaavan rahoillanne. Se tuntui niin hullunkuriselta teidän suussanne.
— En minä sano sitä ylpeydestä suinkaan, lausui vanha emäntä, — mutta näin meidän kesken minä voin sinulle ilmoittaa, että siellä on minun tililläni hiukan toista miljoonaa.
— Hyvänen aika, oletteko te niin rikas!
— Pidä suusi kiinni! Minä olen paljoa rikkaampi kuin tiedetäänkään. Se on rahassa ja sitten on vielä paljon muutakin.
— Mitä verotuslautakunta sanoo?
— Siellä se kyllä tiedetään. Minä olen kaikki heille selvästi ilmoittanut. Ja kai sieltä sitten on kerrottu muillekin, kun monta kertaa saa kuulla sellaisen kateellisen lauseen: "Niin, te, joka olette rikas!" Olisivat säästäneet ja tehneet työtä niinkuin minä, niin olisi heidän käynyt aivan samalla tavalla. No niin, ei puhuta siitä nyt. Sinä otat nyt selkoa kaikesta ja ota varovaisesti, jotta ei sitä huomata. Nimismies ei saa mitään tietää, muista se.
— Miksi ei saa?