— Minä vien Annan kotiani, siellä on hänen parempi olla.
— Minä lähetän jonkun mukaanne, sanoi Annan äiti. — Tiellähän on aivan pimeää. Minä voin vaikka itse tulla teitä saattamaan.
— Ei tarvitse, vastasi vanha emäntä. — Jumala on meidän turvanamme.
Ei minulle eikä Annalle voi enää mitään tätä pahempaa tapahtua.
TOINEN LUKU.
Seuraavana aamuna vanha Maria-emäntä meni huoneeseen, jonne hän edellisenä iltana oli vienyt Annan nukkumaan. Hän tapasi nuoren tytön jo pukeutuneena.
— Miten olet, lapsi parka, nukkunut yösi? kysyi vanha emäntä.
— Minä en ensin saanut pitkään aikaan unta, vastasi Anna. — Mutta illalla antamanne lääke alkoi vähitellen vaikuttaa ja minä nukuin syvästi, mutta tunnen nyt itseni kovin raukeaksi.
— Jaksatko keskustella kanssani?
— Täytyyhän minun jaksaa. Pitäähän minun tietää kaikki. Matti on siis kuollut?
— Niin on. Tiedätkö ketä syytetään hänen murhaajakseen?