— Sinä olet todella minun sukuani, sanoi hän, — sillä kysymyksesi on taidolla tehty. Tietysti minä en olisi tietänyt tavallisissa oloissa, tuleeko tähän setelitukkuun kuuluva seteli takaisin luokseni, ellei Jumala olisi omalla tavallaan asioita johdattanut. Säästöpankin kamreeri oli käynyt Helsingissä ja Suomen Pankista nostanut suuremman summan rahaa ja silloin saanut aivan uusia seteleitä. Kun minä tulin pankkiin, niin hän sanoi säästäneensä näitä seteleitä sellaista varten, joka ne ansaitsisi. Sillä hän tarkoitti minua. Hän laskee monta kertaa tällä tavalla minun kanssani leikkiä. Me katselimme siinä sitten yhdessä niitä ja minä huomasin, että niiden numerot olivat kaikki perätysten.
— Ja te merkitsitte siinä siis setelit?
— En minä siinä sitä tehnyt, olisi kamreeri vielä nauranut minulle. Säästöpankin eteisessä otin setelit esiin. Ne olivat sileitä ja aivan samanlaisia kuin Laabanin lampaat Setelin toisella puolella on sellainen leijona ja sen kupeeseen minä lyijykynällä pistin tuon pienen merkkini. Se on kupeessa. Se on aivan pieni viiva, mutta kyllä sen huomaa, kun osaa tarkastaa. Kun minulla ennen oli paljon lampaita, niin pantiin niihinkin merkki.
— Muistatteko nuo numerot myös? Kirjoititteko ne muistiin?
— Kysymys on aivan oikea. Minä en kirjoittanut, sillä minä muistan ne muutenkin. Sattui nimittäin niin mukavasti, että ensin oli luku 85, joka on sama kuin äitini ikä hänen kuollessaan. Sitten tuli aivan kuin sallimuksen ohjauksesta minun oma syntymävuoteni 1856. Ja kun numerot olivat perätysten, niin olivat seuraavat setelit siitä eteenpäin. Ja niitä oli yhteensä kolmekymmentä. Kun minä näin, että Antti ei tahtonut itseään puolustaa, niin aioin jo nimismiehelle ilmoittaa tämän asiani. Mutta sitten, kun minä huomasin, miten varma hän oli omasta viisaudestaan, niin ajattelin, että mitä minä hänen viisauteensa sekaannun. Ja voidaanhan tätä tietoa varsin hyvin tarvita vielä myöhemminkin, jos ei Antin kätköistä rahoja löydetäkään, vaan ne ovat jollakulla toisella.
— Mutta sillä välin, ennenkuin olette tämän seikan ilmoittanut, se todellinen syyllinen voi viedä rahat pankkiin ja kaikki jäljet ovat sillä tavalla kadonneet.
— Minä en usko, että hän aivan heti niitä vie pankkiin. Tietysti syyllinen on siksi varovainen, ettei aivan heti käytä tällaista summaa. Sen verran hän kai sentään ymmärtää, että jos hänellä nähdään juuri tähän aikaan, kun rahojen häviäminen tunnetaan, suuria summia, niin epäillään heti häntä. Ei, kyllä hän muutamia päiviä säilyttää niitä omassa piilopaikassaan. Mutta kun hän on tehnyt murhan rahojen vuoksi ja siis kuitenkin niitä tarvitsee, niin hän päästää vähitellen näitä vapaiksi. Minä ajattelin, että voisin ilmoittaa tämän asian säästöpankin kamreerille. Hän on sellainen viisas mies, eikä hän koskaan toisten asioita muille lavertele. Jos setelit ovat sellaisella, joka on tällä paikkakunnalla, niin hän tuo ne tietysti pankkiin, ja kamreeri voi silloin pitää niitä silmällä.
— Mutta voihan tuo rahojen anastaja olla siksi viisas, että vie rahat toiselle paikkakunnalle pankkiin vaihdettaviksi, sanoi Anna. — Sillä tavalla hän ei joudu kiinni.
— Totta sekin on, sanoi emäntä, — mutta minä en usko, että mies rahanhimossa osaa olla niin viisas ja varovainen. Ei ainakaan ensikertalainen. Ja minulla on sellainen ajatus, että tässä on ensikertalainen, sillä muuten hän olisi tehnyt ryöstömurhan muualla. Tai ellei tässä ole liikkeellä aivan erikoisen viisas rikollinen.
— Mutta, mummo! huudahti Anna.