Hän tuli ajatelleeksi Gabrielia, sulhastaan, ja nyt häntä alkoi loukata tämän useinkin karu käytös. Hän ajatteli usein: tuon ja tuon olisi Gustaf sanonut ja tehnyt aivan toisin! Ja jokainen sellainen vertaus oli Gabrielille epäedullinen. Lopulta jokainen pikku seikka ulkonaisessa käytöksessä tuli hänelle pääasiaksi. Hän huomasi, miten hän itse tässä seurassa varmistui, miten hän liikkui kauniimmin. Ja tämä naisellinen varmuus se antoi ihmeellisen tenhovoiman koko hänen olemukselleen.
Kaarina Maununtytär oli porvaristyttö. Tuo myrkyllinen ajatus, että nainen miehen kautta voi nousta korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan, se pisara pisaralta valui hänen mieleensä. Nousta arvossa muita naisia ylemmäksi, olla se, jota toiset kadehtivat! Miksi ei se voisi olla hänenkin kohtalonsa? Ja sitäpaitsi, eihän hän ollut mitään puhdasta porvarisverta. Hänen isänsä ei ollut pormestari Schaefer, vaan aatelinen, ehkä hyvinkin ylhäinen.
Ja hän unohti Gabrielin ja nautti siitä liehakoimisesta, joka tuli hänen osakseen.
Jota varmemmaksi Barbaran esiintyminen tuli, sitä suuremmaksi kasvoi aatelissukuisten neitosten harmi. He voivat valmistaa paikan porvaristytölle vierellään, mutta sille paikalle oli astuttava tarjottaessa, ei tultava omin valloin. Ja heidän päästyään "uuden linnan" puolelle herätti kateus heissä vanhemman naisen heikkouden, sukuylpeyden. Kun Barbaran iloisuus oli suurin, kun hän kokosi kaikkien nuorten miesten huomion puoleensa, silloin alkoi ilmestyä lauseita, joissa neitoset antoivat painon sanoille paroni ja paronitar, kaikuville sukunimille, jotka nyt täydellisinä lausuttiin jättäen ennen käytetyt ristimänimet pois.
Barbara tunsi pistokset, mutta hän ei ollut niitä huomaavinaan. Yhä terävämpinä sinkoilivat tyttöjen lauseet, kunnes eräs vihdoin teki leikinlaskun Barbaran liikanimestä Schaefer — paimen — ja ihmetteli, mitä vanhemmilla mahtoi olla niin tärkeää, kun olivat unohtaneet panna heille paimenen jättäen heidät paimentytön kaitsettaviksi. Nöyryytyksen ja kiukun kyynelet nousivat Barbaran silmiin, mutta hän ei tahtonut näyttää toisille, kuinka kipeästi se oli koskenut.
Mutta Gustaf huomasi sen, ja hänen kohteliaisuutensa ja huomaavaisuutensa kasvoi siitä. Nuorten neitien mielestä se oli sopimatonta. He huomauttivat siitä herroille, ja eräs meni "hyvänä ystävänä" varoittamaan Gustafia.
— Sinun käytöksesi on ajattelematon.
— Kuinka niin? kysyi Gustaf.
— Tyttö on porvaristyttö.
— Kauneus on naisen aateliskilpi.