— Rakastavatko he sinua?
— Älä kysy, vieras, sitä, vaan kyntäkäämme vako sinne ja odottakaamme yötä, jotta he eivät minua näkisi.
Kauan he kulkivat, mies painaen auraa syvälle maahan, jotta vako virran juostavaksi tulisi, ja Jeesus taluttaen hepoa.
Vihdoin näkyi meren poukama, ja sitä kohden he riensivät. Kun he sen saavuttivat, vaipui mies uupuneena maahan.
— Kauaksi kotikummultani olen tullut, sanoi hän, kovin kauaksi, mutta uoma on kynnetty, ja katso, miten vesi tänne meitä seuraa. Se virtaa yhä runsaampana ja levittää uomaansa. Sanoinhan minä, että minun lähteeni oli pohjaton ja että sen vesi on loppumaton.
Ja virta kasvoi yhä leveämmäksi, ja hedelmöittävänä se kulki seutujen halki. Asukkaat sen varrella rakensivat veneitä ja kulkivat virran suuhun, jonne purret mereltä saapuivat. Siinä he tasaisella kentällä vaihtoivat tavaroita ja tekivät kauppaa turulla. Suojaksensa he joen suuhun rakensivat linnankin ja aivan joen äyräälle korkean kirkon.
Mies tätä katseli, ja hiljainen ylpeys hänen mielensä täytti. Mutta jokea myöten tulivat ne, jotka häntä olivat vainonneet. Ja kun he miehen näkivät, niin ottivat he hänet kiinni ja telkesivät tyrmään. Siellä he hänet tahtoivat nälkään tappaa.
Mutta eräänä yönä, tuntiessaan jo kuoleman tulon, näki mies äkkiä edessään tuon matkatoverinsa.
— Minä näen, että sinä olet kilvoituksesi kestänyt ja että sinä kaipaat lepoa, sanoi Jeesus.
— Katso, eivät he minulle ole tahtoneet pahaa tehdä, mutta he eivät ole tietäneet, mitä he tekivät, sanoi mies. Auta minua, sillä olen uupunut.