— Olkoot erämaan henget tulollesi suopeat! — virkkoi Haoma
Demurille tervehdykseksi.
— Ja osoittakoon myös Allah sinulle armoansa — sanoi Demur vastatervehdykseksi, sillä hän, kuten isänsäkin, oli islaminuskoinen.
Haoma johti vieraansa rotkoasuntoon. Rotkonpuolisen aukon suulle pysähtyi Demur, sillä välin kuin Haoma sytytti kuparilamppunsa palamaan. Ja vasta kun Haoma oli kehoittanut häntä peremmälle tulemaan, astui hän pöydän ääreen istumaan.
— Tulen myöhään luoksesi, Haoma — alkoi Demur, ystävyksien istuuduttua — mutta luulen tuovani sinulle perin iloisen sanoman, enkä siis ole tahtonut lykätä tuloani huomiseen.
— Tulosi on minulle aina mieluinen, tuletpa sitten auringon säteillessä tai tähtien tuikkiessa, — sanoi vastaukseksi Haoma, joka erakkoelämästään huolimatta oli säilyttänyt parsien ystävällisen käytöstavan.
— Ilosanomaani ehkä et ole näin pian odottanut — jatkoi Demur. — Tänään on mahtava hallitsijamme, Melik shaahi, julistanut säädöksen, jonka nojalla te parsit koko Persian valtakunnassa olette lain suojaamia huolimatta siitä, että teillä on oma, islamista eroava uskonne. Jos pysytte levollisina ja uskollisina alamaisina kuten tähänkin asti, nautitte tästälähin samoja oikeuksia kuin valtakunnan islaminuskoiset, eikä kukaan, eivät edes islamin papit, saa teitä vainota. Tätä sanomaa en voinut huomiseen säilyttää, vaan tahdoin sen heti sinulle ilmaista.
Hämmästyneenä nousi Haoma ylös, meni ystävänsä luo ja virkkoi:
— Aavistamattoman iloinen on sanomasi, Demur. Enpä sitä nyt olisi voinut odottaakaan. Tosin äsken nukahtaessani näin kauniita unia, mutta en tietänyt niiden näin suurta onnea ennustavan. Isäsi, suurvisiiri Hassan, niin luulen, on tämän shaahin päätöksen aikaansaanut?
— Oikein arvasit, Haoma. Hän on viisas vanhus, niin sanotaan, ja soisi kaikki Persian eri kansakunnat onnellisiksi.
— Se on jo pyhän Zoroasterin oppi, että kansan onni ja rakkaus on valtakunnan ja hallitsijan paras tuki. Koko parsien heimo on jaloa isääsi tästä teosta siunaava.