— Se on hyvä. Saat siis mennä levolle sinäkin, sillä en enää tarvitse sinua tänään.
Tämän kuultuaan heittäysi orjatar alas pehmeälle matolle emäntänsä eteen ja kuiskasi:
— Allahin haltuun, valtijatar!
Sitten hän hiljaa poistui huoneesta.
Turkan Chatun jäi orjattaren mentyä, istumaan, pysyen liikkumatta silkkipatjallaan, sillä hän näytti odottavan ja tarkasti kuuntelevan jotakin. Odottaessaan hän aukaisi kultaketjussa kaulassaan riippuvan pienen hajuvesipullon, kaasi sen sisällyksestä vähän käsilleen ja pirskoitti sitä patjoille. Pieni huone täyttyi huumaavan vahvalla tuoksulla. Tuskin oli hän ehtinyt sulkea hajuvesipullonsa tulpan, kun hän kuuli vastaisen seinän laskosverhon takaa hiljaista naputusta. Eikä hän antanut sen toistua, vaan hypähti ylös istuimeltaan, otti esiin avaimen ja aukaisi verhon takana piilevän matalan oven. Kyyristyen tuli siitä sisälle eunukiksi puettu mies.
— Iltaa, rakas Abu'l-ganaïm, — sanoi Turkan Chatun!
— Iltaa, armas Turkan. Joko olet kauan minua odottanut?
— Tulit hyvään aikaan, sillä sain juuri parhaiksi orjattareni, tuon vanhan mustan apinan, täältä pois. Istuhan, rakkaani.
Heidän istuttua vieretysten patjoille, virkkoi visiiri Abu'l-ganaïm.
— Olisin jo tullut aikaisemmin, mutta muuan tehtävä minua pidätti.