Saman päivän illalla, jolloin Haoma oli hovissa käynyt, istui Turkan Chatun pienessä sisähuoneessaan leveällä silkkipatjaistuimella. Korkeajalkainen hopealamppu levitti himmeätä levottomasti liehuvaa valoansa huoneen räikeänpunasille silkkiverhoille. Tässä valaistuksessa olivat Turkanin kasvot vielä erinomaisen kauniit; ja jos ei olisi ottanut huomioon hänen vartalonsa lisääntyvää, haaremin kauneuslakien mukaan jo hieman liiallista lihavuutta, olisi pitänyt Melikiä tavattoman vaativaisena kauneusmaun valtakunnassa, koska hän jo oli hänet hyljännyt. Mutta tuli vielä lisää toinen seikka, joka selitti, miten shaahi näin verrattain pian oli syrjäyttänyt Turkanin. Tämän ääni oli näet matala ja hieman karkea, enemmän miehen, kuin naisen ääneen vivahtava. Melikillä taas oli tässä suhteessa hyvin vaativainen korva. Hän ei ollut tarpeeksi voinut ihailla ja kehua arapialaisen tyttövainajan sulavaa ääntä. Ja Turkanin viehkeimmän kauneuden kadottua, tämä äänen karkeus näytti työntävän luotaan Melikkiä.
Vanha, paksuhuulinen numiidialainen orjatar, jonka vanukkeinen kiherätukka jo harmahti, seisoi shaahin entisen lemmikin edessä, ja molemmat naiset juttelivat puoliääneen.
— Oletko siis aivan varma siitä, että Barkijárokin imettäjä yhä edelleen on puolellamme? — kysyi Turkan Chatun.
— Siitä panen vanhan pääni pantiksi, valtijatar. Hän saa sinun kauttasi niin paljon etuja ja lahjoja, ettei hän ikipäivinä luovu meitä auttamasta.
— Hän antaa siis Barkijárokille yhä edelleen paljon makeisia?
— No sen voin vakuuttaa. Jo sen pojan vatsa kuuluu olevan niin huono, ettei hänestä ikinä tule hallitsijaa.
— Näet asiat liiaksi ruusunvalossa. — Ei huono vatsa vielä ihmistä tapa tai tee kykenemättömäksi. — Eikä sinun muuten tarvitse antaa tuon imettäjän tulla siihen luuloon, että hän tekee meille suuren palveluksen tuolla namujen syöttämisellä.
— Kyllähän se imettäjäeukko tuon tuostakin valittaa virkansa vaikeutta. Hovilääkäri on näet antanut ankarat hoitomääräykset pojan kivulloisuuden vuoksi, ja imettäjä vetää jo sitä virttä, että tuo makeisien antaminen voi käydä hänelle sangen vaaralliseksi, jos se tulee ilmi.
— Tuon hän tietysti sanoo, saadakseen paremman palkan. Voithan joskus pistää hänelle jonkun helminauhan ja pari kultarahaa enemmän, kunhan hän vaan lopettaa mankumisensa. — Miten pikku Machmudini jaksaa?
— Siinä on vasta riski poika. Syö jo kuin mies, on vahva ja iloinen. Ei sen parempaa hallitsijanalkua voi ajatella. Äsken hän pantiin nukkumaan.