— Mutta heitä ei päästetä tarpeeksi lähelle tikariaan iskemään.
— Nuoli iskee kauempaakin.
— No niin, koska nyt vielä puhumme näistä ikävistä valtiollisista asioista, rakas Abu'l-ganaïm, niin en tahdo jättää koskettelematta Barkijárokin tulevaisuutta. Tiedätkö varmasti, että Melik yhä edelleen aikoo häntä vallanperijäkseen?
— Sen tiedän varmasti. Sillä mitä suurvisiiri tahtoo, sitä tahtoo myös Melik.
— Mitä olet siis ajatellut Barkijárokin suhteen?
— No, jahka hän tulee mieskuntoiseksi, niin kyllä hänen heikko terveytensä saa kuoliniskunsa haaremin viettelyksistä.
— Mutta kuka avaa hänelle näiden viettelysten oven?
— Häntä ympäröivä muuri ei ole niin korkea ja vankka, kuin se, jonka
Nisam-el-mulk on rakentanut itsensä ja shaahin ympärille.
Abu'l-ganaïm oli tämän keskustelun kuluessa ja varsinkin sen loppupuolella vajonnut jonkunmoiseen välinpitämättömyyteen. Se ei jäänyt Turkan Chatunilta huomaamatta, ja senvuoksi hän laski kätensä liittolaisensa olalle ja virkkoi:
— Lopettakaamme jo keskustelu näistä ikävistä asioista. Toivon että tulit muutenkin tänne kuin niistä puhumaan, tarkoitan, että tulit — minunkin vuokseni. Nyt kai jäät kauaksi tänne luokseni sillä ikävät ovat päiväni, ja unettomuus on öideni kumppani.