— Minua pahoittaa, etten tällä kertaa voi jäädä pitemmäksi ajaksi. Sillä shaahi lähtee huomenna varhain metsästysretkelle, ja onneton se, joka ei ajoissa ole jalkeilla ja valmis. Melik on sentään vielä hekumoivasta elämästään huolimatta säilyttänyt jonkun verran entistä soturikomentoaan.
— Noin ei Abu'l-ganaïm ennen puhunut. — Tuo on veruketta, pelkkää veruketta.
Näin huudahdettuaan karkasi Turkan Chatun patjaistuimelta seisomaan, ja harmin puna hohti hänen poskillaan.
— Hiljaa, armaani, kehoitti visiiri. — Unhoitat, että meidän tulee kuiskata, korkeintaan puhua puoliääneen. Sillä jos noin kiivastut, voi käyntini täällä käydä minulle sangen kalliiksi. Jos vaan jotkut urkkivat korvat eroittavat äänemme, niin ei ole sanottu, että tämä eunukkipukuni tai kauneustuomariammattini tähän myöhäiseen yön hetkeen puolustaisi täälläoloani.
Sen sijaan, että tämä huomautus, joka lausuttiin hieman ivallisella äänellä, olisi rauhoittanut Turkania, saattoi se hänen verensä vielä kovempaan kuohuntaan. Hän hiljensi äänensä, mutta tiuskasi kähisten:
— Parasta on, että tuot mallivyösi mukaasi, kun ensi kerralla tulet.
Ehkäpä käytkin täällä nyt enää vaan virkatehtävilläsi.
— Rauhoitu, armaani, sanoi Abu'l-ganaïm, joka nyt huomasi, että
Turkan oli pahalla päällä. — Miksi äkkiä muutut noin katkeraksi?
— Eikö minulla kenties ole syytä katkeruuteen? Olethan kokonaan muuttunut viime aikoina: sinulla on aina kiire.
— Tiedät, etten täällä hovissa istu kädet ristissä — huomautti visiiri, jonka sappi myös helposti kuohahti.
— No niin. Omista vaan tästälähin kaikki aikasi hovin asioille. Ssmarkandin ruhtinaan tytär on liiaksi ylpeä kerjätäkseen täälläkäyntejäsi ja seuraasi.