— Kaikki tämä on vaan sinua varten, sillä sinut tahdon nähdä koroitetuksi ylimmälle sijalle — kuuletko — voin rakastaa ainoastaan sellaista, joka on kaikkia muita etevämpi, jonka jalkojen juuressa kaikki matelevat.
Hänen poskensa hehkuivat, silmänsä säihkyivät ja hänen kätensä puristivat suonenvedontapaisesti visiirin kättä.
— Ja sitten on nimesi oleva Tadsh-el-mulk — valtakunnan kruunu — ymmärrätkö — tämän nimen olen itse keksinyt, sitä olen tuuminut unettomina öinä, ja välistä haaveiluihin vaivuttuani olen luullut kaukana näkeväni sen kirkkaan kullan kumoittavan, sen hohtokivien säteilevän. — Sillä hehkuvan lempeni esineen tulee olla loistoisa ja häikäisevä, kuin Itämaan aurinko…
KAHDEKSAS LUKU.
Demur oli lupauksensa mukaan lähettänyt vuorikoskelle kaksi ratsua, rahoja ja aseita. Ja nyt oli lähdön hetki tullut, hetki, jolloin Haoma Vohumenon seurassa pitkiksi ajoiksi hylkäsi rotkoasuntonsa, matkustaakseen Kurdistaniin Mervimin asiaa tutkimaan. Ei ollut muuta neuvoa, kuin sammuttaa kotiliesi ja tehdä Ormuzdille se lupaus, että se kotia palatessa taas oli viritettävä leimuamaan. Rukoiltuaan lähtörukouksensa ja anottuaan Ormuzdin siunausta aiotulle yritykselle, nousi Haoma valkoisen orhin selkään — saman orhin, joka vähää ennen oli kuljettanut hänet itäisen parsiheimon maille. Vohumeno oli saanut ruskean ratsun, joka sekin oli muhkea. Vaatimattomasti hän jäi Haomasta jälelle, ratsastaen perässä kuin palvelija ainakin. Mutta Haoma huomautti hänelle kohta:
— Miksi jäät jälelle Vohumeno? Lupauduithan toverikseni. Voitpa siis ohjata hevosesi tänne minun ratsuni kupeelle.
Vohumeno noudatti herransa kehoitusta.
Haoman uskollinen koira, Kerivan, oli otettu mukaan, ja se hyppeli, väliin lyhyesti haukkuen, hevosten ympärillä, ollen suunniltaan ihastuksesta.
Kun ratsastajat olivat saapuneet alas laaksoon siihen kohtaan, missä vuoristosta syöksähtävä joki jo alkoi tasaisemmin virrata ja missä se pitkän kaarevana mutkana kääntyi juoksemaan kertojattaren linnaylänköä kohti, pysähtyi Haoma kaidan, joen yli johtavan holvinmuotoon rakennetun kivisillan luo ja sanoi Vohumenolle:
— Jää sinä tähän hetkeksi odottamaan; sido hevosesi plataaniin ja asetu Kerivanin kanssa sen siimekseen. Minä poikkean hetkeksi kertojattaren luo ilmoittamaan, että nyt olen matkalla hänen asiataan ajamaan.